Maria Guzenina-Richardson piti perjantaina (12/10) lehdistötilaisuuden erityisesti venäläisille toimittajille kuumasta huostaanottokohusta. Paikalla oli myös Itar-Tassin toimittaja Julia Andrejeva, jota tilaisuuden jälkeen haastatteli...
EU sai tänään Nobelin rauhanpalkinnon, ja hyvä niin. Nobel-komitealla oli kaksi keskeistä perustetta: EU:n historiallinen rooli toisen maailmansodan rikkirepimän Euroopan...
Netissä pyörii parhaillaan vinhasti tuntemattoman tahon tekemä kuvasarja nimeltä ”Per Looks”, johon on valittu joukko perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaiden vaalikuvia. Harvoin on...
Kuntauudistus muokkaa päätöksentekoa kunnissa. Tavallinen kuntalainen ei välttämättä tiedä, miksi äänestää, kun päätöksenteko karkaa yhä kauemmaksi. Nykyistenkin kunnanvaltuutettujen valtaa rajoittavat...
Demarit avasivat tänään kunnallisvaalikampanjansa, jossa Jutta Urpilainen läväytti pöytään räväkän aloitteen: Suomen kunnissa on tehtävä periaatepäätös, jonka mukaan kunnallisia hankintoja kilpailutettaessa on...
EU:n komissio esitti vuoden 2011 lopulla rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. EU.n parlamentti asettui tukemaan esitystä viime toukokuussa. Nyt Euroopan suurvallat, Saksa ja...
Enontekiöllä alkavat olla loppusuoralla fiktio-elokuvan kuvaukset, elokuvan, jossa Urho Kekkosen vierailu sekoittaa pienen pohjoisen kylän elämän pahan kerran joskus 1970-luvun...
Suomalaisella demokratialla ja lavatanssi-instituutiolla on paljon yhteistä. Osallistujajoukko on harmaantumassa, nuortenkin tekijöiden on palveltava lähinnä suurten ikäluokkien mieltymyksiä ja molempia...
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietoa sivustosta -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimisivat tarkoitetulla tavalla. Välttämättömiä evästeitä hyödynnetään esimerkiksi toiminnallisuuksissa, joissa käyttäjä tekee valintoja, kuten evästesuostumusasetukset.
Välttämättömät evästeet tallentuvat selaimeesi automaattisesti, kun käytät verkkopalvelua, emmekä pyydä niiden käyttöön erikseen suostumustasi. Välttämättömät evästeet säilyvät selaimessasi enintään vuoden ajan.
Eväste
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.