Enontekiöllä alkavat olla loppusuoralla fiktio-elokuvan kuvaukset, elokuvan, jossa Urho Kekkosen vierailu sekoittaa pienen pohjoisen kylän elämän pahan kerran joskus 1970-luvun alussa (YLEverkkouutiset 24/9). Työnimeltään ”Kekkonen, hän tulee” -leffan tuottaa Solar Films ja mukana on joukko tunnettuja näyttelijöitä, mm. Aake Kalliala, Iina Kuustonen, Merja Larivaara, Jukka Puotila, Ville Virtanen. Ensi-ilta on vuoden kuluttua.
Uutisen mukaan ohjaaja Marja Pyykkö tähdentää, ettei elokuva todellakaan ole dokumentti, vaan vino komedia kyläyhteisöstä, jonne ja jonka paikalliseen Allin baariin Kekkonen aikoo piipahtaa matkallaan kauemmas Lappiin:
”Mitä lähemmäksi tasavallan presidentin vierailu tulee, sitä kiihkeämmäksi käy kylän elämä ja sitä enemmän asukkaista puskee esiin hurjia, mutta kovin inhimillisiä piirteitä: kateutta, kilpailuhenkeä, kampitusta, kuolettavia suunnitelmia, suuria egoja ja draamaa. Kukaan ei säästy brutaaleilta otteilta – sen saavat huomata jopa kylän vanhat maskottiporot!”
Elokuvan käsikirjoitus pohjautuu rovaniemeläisen Pia Pesosen kirjaan ”Kekkonen Strasse”, jossa Kekkosen mahtia kuvaillaan näin:
”Marjatertut alkavat kasvaa, eläimet kumartavat, sairaat parantuvat, köyhät saavat kultakolikon ja naiset hedelmöityvät. Kaikki unelmat risteytyvät toisiinsa siellä missä Kekkonen käy.”
Täältä katsoen Pia Pesonen tietysti pistää iloisesti överiksi, mutta 1970-luvulla presidentit alkoivat olla Kekkosia, ja Kekkonen Suomen valtiollisen elämän viimeinen teräsmies. Poliittisen mieskunnon osoittamiseksi Kekkoselle riitti hiihtäminen, kalastaminen ja metsästäminen, ja kriittisenä ajankohtana palmuun kiipeäminen – tiikerin kellistämistä tai kurkilauman muuton johtamista ei tarvittu.
Elokuvan ainekset ovat hyvät, mutta vaarat suuret. Parhaimmillaan se onnistuu pyydystämään silloisen maailman voimavirrat niin räikeän pehmeällä tavalla, että jo unohtunut ajan henki tulee tuoreeksi lihaksi – lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä. Pahimmillaan, no, pahimmillaan se ei tässä onnistu.