Vuoden 2021 taloustieteen Nobel-palkinnon saivat luonnollisia koeasetelmia uraauurtavasti hyödyntäneet tutkijat. David Card, Joshua Angrist ja Guido Imbens – ryhmään voinee laskea myös edesmenneen Alan Kruegerin – ovat omalla työllään viitoittaneet taloustieteen uskottavuusvallankumousta ja tieteenalan suuntautumista voimakkaammin kohti empiiristä tutkimusta.
Luonnolliset koeasetelmat viittaavat asetelmiin, joissa koe- ja verrokkiryhmään päätyminen muistuttaa tutkittavien havaintoyksikköjen näkökulmasta satunnaistamista. Useimmiten tästä seuraa, että tutkimusasetelman perusidea on – satunnaistettujen kontrolloitujen tutkimusten tapaan – intuitiivinen jopa tutkittavasta ilmiöstä aiemmin mitään tietämättömälle.
Yhteiskuntatieteissä ei ole aina mahdollista tutkia syy-seuraussuhteita kokeellisesti arpomalla ihmisiä satunnaisesti koe- ja verrokkiryhmiin (esim. eettisistä, taloudellisista tai käytännöllisistä syistä). On myös tunnustettava, että kaikilla tieteenaloilla ei ole juurikaan perinteitä satunnaistettuihin tutkimusasetelmiin. Luonnolliset koeasetelmat mahdollistavat syy-seuraussuhteiden tutkimisen muunkinlaisilla aineistoilla. Tuoreiden Nobel-voittajien omalta osaltaan raivaama polku liittyykin laajemmin syy-seuraussuhteiden tutkimiseen ei-kokeellisilla aineistoilla. Täten heidän kontribuutionsa on merkittävä kaikille yhteiskuntatieteille.
Yhteiskuntatieteilijöille on kasvavaa kysyntää tutkimuksista, jotka mahdollistavat syy-seuraussuhteita koskevat tulkinnat. Esimerkiksi erilaisten politiikkatoimenpiteiden vaikuttavuutta tulisi arvioida yhä tarkemmin. Luonnolliset koeasetelmat tarjoavat mahdollisuuksia vastata juuri tämänkaltaisiin kysymyksiin.
Koska luonnollisissa koeasetelmissa on ennen kaikkea kyse tutkimusasetelmista ja vasta toissijaisesti tilasto- tai ekonometrisista menetelmistä, korostaa tämä jokaisen yhteiskuntatieteilijän asiaosaamista. Luonnollisten koeasetelmien löytäminen vaatii tietoa ja ymmärrystä tutkittavasta teemasta. Lisäksi luonnolliset koeasetelmat ovat lopulta niin vahvoja kuin oletukset niiden takana. Näiden oletusten arvioinnissa oman tieteenalansa edustajat ovat parhaita asiantuntijoita. Luonnollisten koeasetelmien suhteen täytyy olla tarkkana siitä, kenelle tutkimusasetelmassa vaikutuksia itse asiassa arvioidaan ja miten saatuja tuloksia voidaan yleistää. Laaja-alainen ymmärrys tutkittavasta teemasta auttaa hahmottamaan rajoja ja mahdollisuuksia, joita uudet tutkimusasetelmat ja niiden tuottamat tulokset antavat.
Tutkimusasetelmien tai -menetelmien kehittymistä ei tule ajatella vain taloustieteilijöiden asiana, sillä ne mahdollistavat kaikille yhteiskuntatieteilijöille uusia lähestymistapoja. Optimitilanteessa eri yhteiskuntatieteiden rajoja ylittävät tutkimushankkeet yleistyisivät. Tämä on kuitenkin ollut valitettavasti vielä ennemmin toive kuin vakiintunut käytäntö. Taloustieteilijät näyttävät pikemminkin siirtyneen tutkimaan myös aiheita, jotka ovat olleet tavanomaisempia muissa yhteiskuntatieteissä. Luonnollisten koeasetelmien nykyistä laajempi hyödyntäminen on kuitenkin vääjäämätön kehityskulku kaikissa yhteiskuntatieteissä.
Kuvailevilla lähestymistavoilla on jatkossakin tärkeä rooli yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa, vaikka eriäviäkin näkemyksiä valitettavasti näkee. Tutkimuskohteita tai -kysymyksiä ei tule myöskään valita vain sen mukaan, onko luonnollisen koeasetelman tai esimerkiksi satunnaistamisen hyödyntäminen mahdollista. Monipuolisuus, tieteellinen uteliaisuus, kriittinen ajattelu ja asiantuntijuus ovat jatkossakin yhteiskuntatieteilijöiden valttikortteja. Luonnollisten koeasetelmien hyödyntäminen on tarpeellinen lisä työkalupakkiin.
Kirjoittaja on Yhteiskuntapolitiikkalehden toimittaja ja erikoistutkija Eläketurvakeskuksessa
Teksti on julkaistu myös YP:n 1/22 pääkirjoituksena