Hyvät ministerit Maria Guzenina-Richardsson ja Stefan Wallin,

Viimeaikaisten keskusteluiden perusteella vaikuttaa siltä, että olette hallituksen epäsuosituimmat ministerit. Käsittääkseni osa saamastanne kritiikistä on kohtuullista. Itse olen esimerkiksi sitä mieltä: Jos iltapäivälehdet kiskovat typeriä otsikoita avustajan toimista, se on lehden eikä avustajan vika. Jos asunto ei mene kaupaksi vapailla markkinoilla, pitäisi laskea hintapyyntöä eikä myydä sitä kavereiden hallinnoimalle säätiölle.

Väistämättä tulee mieleen myös, että teitä oikeastaan on syytä kadehtia. Olettehan liian menestyneitä ja vaikutusvaltaisia, aivan liian nuorina. Lisäksi näytätte turhan hyvältä.  Kaiken lisäksi köyhien ja kipeiden peruspalveluista huolehtii henkilö, joka ei vaikuta kumpiakaan koskaan nähneeltä ja maanpuolustuksesta henkilö, jolla on ”epäisänmaallinen” äidinkieli.

Ehdotus: liittoutukaa! Perustakaa hyvinvoinnin edistämisen ohjelma työnimellä ”suomenruotsalaisuusohjelma” tai, ellei se sovi nykyiseen keskusteluilmapiiriin, ”ilon ja seurallisuuden edistämisohjelma”. Ohjelmassa selvitettäisiin, miten suomenruotsalaisista tulee muita suomalaisia terveempiä ja onnellisempia, ja kehitettäisiin hyviä käytäntöjä, joiden avulla terveyttä ja onnellisuutta levitettäisiin koko väestön keskuuteen.

Ajankohtaisen tutkimustiedon aiheesta voisi käydä päivittämässä tiistaina 24.4. Sosiaalilääketieteen yhdistyksen seminaarissa ”Suomenruotsalaisten parempi terveys – totuus vai myytti” (pdf), joka muuten järjestetään sopivasti sosiaali- ja terveysministeriötä vastapäätä. Ilmoittautumisten deadline meni jo, mutta eiköhän sisäänpääsy ole neuvoteltavissa.

Kun olisi kartoitettu, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat suomenruotsalaisen terveyden ja onnen rakentumiseen, hyvien käytäntöjen kehittämisen ensiaskel voisi olla valtakunnalliset suomenruotsalaispäivät. Alustava ohjelmaluonnos: päivä alkaisi merellä (siihen ei tarvita omaa purjevenettä, ja veneily on sitä paitsi hauskempaa ja turvallisempaa seurassa), syötäisiin herkullinen kalalounas, iltapäivällä juotaisiin kahvia kotona leivotun mustikkapiirakan kera ja illalla vuorossa olisi kräftskiva.

Viimeistään illalla paatuneinkin fennomaani alkaisi sopeutua, kun tehtävänä olisi juoda Koskenkorvaa ja laulaa dom som är nyktra, dom har inget roligt. Tarjolla olisi rapujen, paahtoleivän ja juomien lisäksi kirjasia, joista sanat voi tarkistaa. Ohjelman rahoittamiin painotuotteisiin ei kuitenkaan saisi painaa laulua, jossa äänen pettämiseen tarjotaan ratkaisuksi työnjakoa, jossa työmme jaamme, hurri laulaa, minä senkun juon.

Ai rahoitus? ”Quality adjusted life years”-vaikutuksilla mitattuna ohjelma maksaisi itsensä nopeasti takaisin. Mutta ellei ministeriöillä ole rahaa, tohtisiko Svenska kulturfondenilta kysyä?

Kirjoittaja on Sosiaalilääketieteen yhdistyksen entinen sihteeri ja oli vuosina  2009-2011 yhdistyksen hallituksen jäsen. Hän ei ole osallistunut yllä mainostettavan seminaarin järjestelyyn.