Demarit avasivat tänään kunnallisvaalikampanjansa, jossa Jutta Urpilainen läväytti pöytään räväkän aloitteen: Suomen kunnissa on tehtävä periaatepäätös, jonka mukaan kunnallisia hankintoja kilpailutettaessa on suljettava ulos ne yritykset, jotka välttelevät veroja veroparatiisien avulla ja jotka siirtävät voittojaan niissä oleviin emoyhtiöihinsä ns. ”konserniavustuksina”.
Ei mennyt montaa tuntia, kun ns. asiantuntijat kertoivat mediassa (mm. HS 3/10), että Urpilaisen ajatus on mahdoton EU:n normittaman kilpailulainsäädännön vuoksi: kaikkia tuottajia on kohdeltava tasapuolisesti, ja koska veroparatiisien käyttö on täysin EU:n lakien mukaista, niihin kytköksissä olevia yrityksiä ei voi sulkea hankinnoissa pois.
Kuinkahan on? Julkisissa tarjouskilpailuissa on määriteltävä ne kriteerit, joiden mukaan tarjouksia arvioidaan. Taloudelliset pääkriteerit ovat hinta ja tarjouksen kokonaistaloudellisuus. Kokonaistaloudellisuuden kriteerit tilaaja määrittelee ihan itse. Ja kun tilaaja on kunta eli julkinen yhteisö, mikä olisi sen luontevampaa kuin se, että keskeisiksi kriteereiksi määriteltäisiin ”hyvä veronmaksumoraali” ja ”voittojen avoin ja todenmukainen esittäminen”?
Kunnat ovat osa julkista taloutta, valtiota, jonka tulonmuodostuksen pääosa koostuu veroista. Mikä voisi olla silloin tilaajan ”kokonaistaloudellisen” edun kannalta tärkeämpää kuin tarjoajan moraali veronmaksussa ja todellisen voittotasonsa esittämisessä?
Semminkin, kun hyvinvointipalveluiden tuottaminen ei ole normaalia yritystoimintaa, jossa yritys tuottaa tuotteita ja asiakas maksaa. Työterveyspalvelujen tuottamiskustannuksista Kela korvaa yrityksille vähintään puolet. Yksityisten vanhuspalvelutalojen asiakasmaksuista kunnat maksavat suuren ellei valtaosan. Suuri(n) osa terveys- ja hoivapalveluyritysten tuloista tulee varmalta maksajalta eli julkisyhteisöiltä, so. verovaroista. Ei ole ihme, että kansainväliset pääomasijoittajat ovat tässä haistaneet helpon rahan tekemisen paikan – niin Suomessa kuin Ruotsissa.
Vastaavasti on enemmän kuin oikeus ja kohtuus, että julkinen valta ryhtyy vihdoin ajamaan tässä asiassa omia täysin perusteluja kokonaistaloudellisia etujaan.
Lopuksi syntyy kysymys: miksi veroparatiiseja on kaiken kohkaamisen jälkeen edelleen olemassa, vieläpä EU:n sisällä – ja miksi niiden käyttäminen on edelleen täysin EU:n sisämarkkinalakien mukaista?