Osallistuin Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ja sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten järjestämään ”Kestääkö hyvinvointiyhteiskunta?” -seminaariin huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Seminaarissa Sosiaali- ja terveysministeriön alaisten tutkimuslaitosten asiantuntijat Kelasta, Työterveyslaitoksesta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta esittivät näkemyksiään siitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan kestävyys tulisi turvata tulevaisuudessa. Yhteiskunnallisesti kannattaviksi satsauksiksi nähtiin muun muassa sosiaalisten investointien lisääminen ja onnellisuuden liittäminen turvallisuuden tunteeseen ja luottamukseen. Puheenvuoroissa pohdittiin myös, miten nuoret saataisiin ehjinä mukaan työelämään, joka esitetään nykyisin usein raskaana ja pelottavana paikkana. Kaikki olivat yhtä mieltä nuorten työelämään kiinnittymisen tärkeydestä: vain näin voitaisiin turvata hyvinvointiyhteiskunnan edellyttämät laadukkaat peruspalvelut.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marja Vaarama peräänkuulutti omassa puheenvuorossaan sosiaalisesti kestävää kehitystä ja nosti esille erityisesti sukupolvien välisen solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden kysymykset rahan ja hyvinvoinnin jaossa. Vaarama ehdotti, että eduskuntaan tulisi perustaa tulevien sukupolvien asiainvaltuutetun paikka, jonka tehtävänä olisi tasa-arvovaltuutetun tapaan arvioida yhteiskunnallisen päätöksenteon vaikutuksia – tosin siitä näkökulmasta, millaisia vaikutuksia päätöksillä olisi tulevaisuuden sukupolville.
Esitysten jälkeen tutkijoista, asiantuntijoista ja päättäjistä koostunut yleisö sai esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Näissä puheenvuoroissa kyseltiin muun muassa erilaisten tutkimusten perään koskien nuorten syrjäytymistä ja yksityisten sairausvakuutusten ottoa. Yksi puheenaihe loisti kuitenkin poissalollaan, vaikka sen olisi kuvitellut herättävän paljonkin keskustelua: hallituksen hieman aikaisemmin linjaamat, päivän asiantuntijavieraiden kotiorganisaatioiden budjetteihin kohdistuvat yhteensä 30 miljoonan euron leikkaukset ja niiden vaikutus hyvinvointiyhteiskunnan tutkimukseen – ja siten myös hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen. Haluaisinkin nyt ilmoittautua vapaaehtoiseksi tulevien sukupolvien asianvaltuutetuksi kyseisen päätöksen osalta.
Tulevien sukupolvien kannalta on ensinnäkin ongelmallista, jos riippumaton, julkisesti tuotettu tutkimus ajetaan alas. Silloin ei ole tutkimustuloksia, joiden perään voitaisiin kysellä edellä mainitun kaltaisessa seminaarissa, saati valmisteltaessa päätöksiä. On myös vaara, että työmarkkinoille nyt astuvasta sukupolvesta ei kasva sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa kehittäviä asiantuntijoita, jos suurimmat alalla toimivat tutkimuslaitokset aloittavat pian yt-neuvottelunsa ja rekrytoinnit lakkaavat. Nyt ainakin näyttää siltä, että vasta valmistuvat, intoa ja yhteiskunnallista kehittymisenhalua pursuavat nuoret saavat etsiä kanavia energialleen muualta kuin valtion palveluksesta. Kilpailu on tosin muuallakin kova. Vaikka osa henkilötyövuosien karsimisesta pystyttäisiinkin toteuttamaan eläköitymisten ja määräaikaisuuksien lakkauttamisten kautta, tuottaa tämäkin juuri nuorten työmarkkinoille kiinnittymistä estävän vaikutuksen, sillä määräaikaiset työsuhteet ovat usein nuorilla, vastavalmistuneilla työntekijöillä.
Tahtoisinkin kysyä, mikä on valtion rooli ja vastuu hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen tarvittavan tiedon tuottamisessa, sosiaalisen pääoman ja luottamuksen edistämisessä, sekä nuorten integroimisessa työmarkkinoille? Miten valtio käytännössä tukee näiden tavoitteiden toteuttamista tulevaisuudessa?
Näillä näkymin melko surullinen vastaus kuuluu seuraavasti:
Valtio tukee tavoitteiden toteutumista karsimalla resurssit niiltä toimijoilta, jotka tuottavat hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen tarvittavaa tietoa hyvinvoinnin, terveyden ja sosiaalisesti kestävän kehityksen tilasta ja edistävät samalla näiden asioiden toteutumista. Tämä tapahtuu leikkaamalla satoja henkilötyövuosia etenkin nuorilta työntekijöiltä, joka estää heidän kiinnittymisensä työelämään sekä kasvun pitkäjänteiseen ja riippumattomaan asiantuntijatyöhön tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan palveluksessa.
Kirjoittaja kuuluu Nuorisotakuun kohderyhmään.