Tänään eli  maanantaina 19. marraskuuta alkaa Yle Fem -kanavalla pyöriä uusintana tanskalaisen ”Vallan linnake” -sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Tanskassa ne esitettiin 2010 ja Suomessa ensi kerran syksystä 2011 alkaen. Jos joku missasi tuon sarjan viime vuonna, nyt kannattaa hypätä kyytiin – uusintojen jälkeen Yle Fem esittää kolmannen tuotantokauden ensi keväänä alkaen 10. huhtikuuta.

Ihastuimme vaimoni kanssa sarjaan heti alusta pitäen – emmekä ole yksin. Tanskassa sarja on saanut huimat katsojaluvut, ja se ja sen näyttelijät on palkittu sekä Tanskassa että muualla monin tavoin. Sen esitysoikeudet on myyty mm. USA:han, Britanniaan, Etelä-Amerikkaan ja Venäjälle.

Miksi sarja on niin hyvä? Voisi sanoa, että se on poliittista nyky-realismia parhaimmillaan. Kun Tanska on kehittynyt demokraattinen monipuoluemaa, sarja kuvaa tästä asetelmasta syntyvää väistämätöntä ”pelin politiikkaa”. Mikään puolue ei voi yksin määrätä, hallitusten muodostaminen edellyttää intressien sovittelua toisiinsa, operoimista median suuntaan ja kansan näkemysten jatkuvaa huomioon ottamista. Ja kaikkea tätä tehdään myös ja ennen kaikkea kulissien takana, ja kulissien takana on myös kaikkien toimijoiden privaatti – perheet ja parisuhteet.

Sarjassa nämä kaikki tasot ovat mukana, ja ennen kaikkea se, että taitavasti ”pelaamalla” voi myös menestyä eli viedä omia tavoitteitaan eteenpäin – kunhan löytää sellaisia win-win -asetelmia, joissa kaikki voivat hyötyä, tai menettää mahdollisimman vähän. Monipuoluemaassa pelin politiikka on välttämätöntä, eikä välttämättä aina likaista. Tällainen ”puhdas” poliittinen taitavuus kiteytyy sarjassa ennen kaikkea puheenjohtaja Birgitte Nyborgiin, jonka ”Maltilliset”-puolue saa sarjan alussa vaaleissa äänivyöryn ja josta dramaattisten vaiheiden jälkeen tulee Tanskan ensimmäinen naispuolinen pääministeri.

Vaikka kaikki keskeiset näyttelijät ovat erinomaisia, sarjan suosio lepää suurelta osin Birgitte Nyborgia esittävän Sidse Babett Knudsenin osaavuuden ja karisman varassa. Hän onnistuu koko olemuksellaan pelkistämään politiikanteon epävarmuuden, jännityksen, voitot ja tappiot – ja niiden heijastumisen omaan yksityiselämäänsä  – niin uskottavasti, että välillä häijyä tekee.

Sarjassa Tanskan suurimmat puolueet eivät esiinny oikeilla nimillään, mutta ne ovat aika lailla helposti tunnistettavissa. Maltilliset-puolueen taustalla häämöttää epäilemättä vuonna 1870 perustettu ja Tanskassa edelleen suurpuolue Venstre (Vasemmisto), nykyisten oikeiston ja vasemmiston välissä sijaitseva ns. porvarillinen, mutta ns. edistyksellinen puolue. Venstren nimi juontaa Ranskan vallankumouksesta ja puolueiden silloisesta jakautumisesta oikeistoon ja vasemmistoon. Tällä jaolla ei ollut silloin mitään tekemistä ”sosialismin” kanssa – kuten sillä ei nykyisinkään kai pitäisi olla. Ehkä tässä lisäsyy Vallan linnakkeen suosioon.