Tänäisen (21/4) Hesarin työelämä-liite kertoo, että monissa ammateissa on nykyisin yli sata matkapäivää vuodessa. Juttukokonaisuudessa haastatellaan lukuisia tähän ryhmään kuuluvia.
Yksi heistä on Aalto-yliopiston innovaatiojohtamisen professori Liisa Välikangas, joka matkustaa paljon tutkimusyhteistyön merkeissä:
”Koen kuuluvani uusnomadien ryhmään. Emme asu vahvasti yhdessä paikassa, vaan maailma on kotimme ja liikkuvuus on pysyvä olotila. Ryhmään kuuluu paljon akateemisia ihmisiä ja liike-elämän edustajia.”
Välikangas kuitenkin muistuttaa, että erilaiset virtuaaliset mahdollisuudet ovat kehittyneet valtavasti – mutta silti ”paikan päälle matkustamisen on tärkeää.”
Miksi ammattimatkailu sekä virtuaalinen tiedonhankinta ja verkostoituminen kasvavat yhtä aikaa?
Uskaltaisin väittää, että osa reaalimatkailusta on lumeretkeilyä. Vielä löytyy niitä, joiden mielestä erityisesti kaukomatkailu on jotenkin hienoa ja siksi lennetään aina kuin se vain on mahdollista. Mutta mikä voisi olla tylsempää kuin pitkä lentomatka: ensin taksilla lentokentälle, sitten jonotus turvatarkastukseen, lähdön tai vaihdon odotus, sitten 10 tuntia istumista ahtaissa tiloissa ja sen jälkeen jet lag -kärsimystä useampi päivä.
Sitten ovat varsinaiset nomadit eli ihmiset, jotka kärsivät eräänlaisesta maantieteellisestä ADHD -oireyhtymästä. He eivät osaa olla hetkeä pitempään paikallaan, koska kokevat kivettyvänsä, jos pysähtyvät.
Sitten ovat ihmiset, joille ammattimatka on hyvä tekosyy lomailla jossain eksoottisessa kohteessa.
Mutta sitten on ihan aitoa ammattimatkailua, joka tukee virtuaalista tiedonhankintaa ja verkostoitumista tai on virtuaalisten kontaktien välttämätön jatke.
Paikan päälle matkustamisen ei yleensä ole tärkeää, tärkeää on matkustaa tärkeiden ihmisten luo. On erinomaisen hyödyllistä ja palkitsevaa tavata kerralla suuri määrä oman ammattialan edustajia, joiden kanssa on aiemmin ollut tekemisissä vain tekstien tai virtuaalikontaktien välityksellä. Omassa työhistoriassani tällaisia ovat olleet monet ICAA:n konferenssit, joiden aikana tutustuin henkilökohtaisesti erityisesti Suomen (!) johtaviin alkoholitutkijoihin.
Sitten ovat liike-elämän tapaamiset, joissa suunnitellaan suuria projekteja tai tehdään niistä päätöksiä. Sellaiset täytyy tehdä face-to-face, koska sanallinen kommunikaatio on vain (suht pieni) osa-alue siitä kaikesta, miten ihmiset toisiaan lukevat. Luottamus ei synny virtuaalisesti.
Joten: uskallan ennustaa, että ammattilaisten kokonaismatkailu tulee ennen pitkää vähenemään, kun paljolti vanhoista syistä vielä jatkuva näennäismatkailu hiipuu. Jäljelle jää virtuaaliverkostojen toimintaa aidosti tukeva ja niiden rajat ylittävä spatiaalinen liikkuvuus.