Maksat vakuutuksesta, muttet saa vakuutusta. Mitä ihmettä? Uskomatonta, mutta totta.
Tämä blogikirjoitukseni käsittelee erästä järjestelmän valuvikaa, joka olisi suhteellisen helposti korjattavissa, jos poliittista tahtoa olisi.
Nykyisin ansiosidonnaista työttömyysturvaa voi saada vain, jos on työttömyyskassan jäsen. Kaikki palkansaajat joutuvat kuitenkin maksamaan työttömyysvakuutusmaksua, jolla ansiosidonnainen pääosin rahoitetaan.
Vakuutusmaksun joutuu siis maksamaan, vaikkei itse vakuutuksesta ikinä mitään hyötyisikään työttömäksi jäädessä.
Tilanne on samankaltainen, kun jos maksaisit sairausvakuutusmaksua, muttet olisikaan oikeutettu turvaan flunssan iskiessä. Ellet olisi erikseen liittynyt ”sairausvakuutuskassaan”.
Sairastumisesi jälkeen joku voi sinulle huomauttaa, että olitpa hölmö, kun et ollut liittynyt kassaan. Niinpä niin. Nykyjärjestelmä ei varsinaisesti täytä hyvän sosiaalivakuutuksen kriteerejä, koska etuuden saamisen ehtona on klubin jäsenyys. Tällaisia työttömyysturvajärjestelmiä on Euroopassa harvakseltaan.
Suurin osa ymmärtää, ettei edellä kuvattu sairausvakuutus ole paras mahdollinen. Miksei sama logiikka pätisi työttömyysvakuutukseen?
Ansioturvan rahoituksesta epäselvyyttä
Nykyjärjestelmän olemassaoloa on joskus puolustettu epäolennaisilla rahoitukseen liittyvillä argumenteilla. Siksi kuvaan lyhyesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoituksen periaatteet. Tarkempia yksityiskohtia voi käydä syynaamassa esimerkiksi Kelan tilastojulkaisusta tai TVR:n kotisivuilta.
Vuonna 2016 työttömyysturvamenot olivat hieman yli viisi miljardia, josta noin kolme miljardia tuli ansioturvasta. Tästä kolmesta miljardista noin 5,5 % rahoitetaan työttömyyskassojen jäsenmaksuilla. Käytännössä luku on pienempi, koska kassamaksun voi vähentää verotuksessa. On selvää, että kassaan kuuluvat saavat melkoisen julkisen subvention.
Valtio maksaa kokonaisuudessaan peruspäivärahan suuruisen perusosan, joka on yhteensä noin 38 % ansiosidonnaisen kokonaisrahoituksesta. Loppu liki 60 % kerätään kaikkien palkansaajien ja työnantajien maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Työnantajien maksuosuus on selvästi suurempi.
Vuosittain TVR palauttaa Kelalle kassaan kuulumattomien henkilöiden osuuden työntekijän maksusta. Tämä palautus ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kassaan kuulumattomat henkilöt maksavat työttömyysvakuutusmaksua, vaikkeivat ansiosidonnaiseen olekaan oikeutettua. Maksua ei siis palauteta näille henkilöille vaan Kelaan eli yksilön näkökulmasta kassaan kuulumattomat maksavat vain enemmän maksuja saamatta maksulleen vastinetta.
Universaalin ansioturvan monet hyvät puolet
Universaali ansioturva tarkoittaa, että kaikki työssäoloehdon täyttävät henkilöt olisivat oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan – olivatpa he kassan jäseniä tai eivät. Käyn seuraavassa läpi muutamia argumentteja, jotka mielestäni puoltavat universaalia ansioturvaa verrattuna nykyjärjestelmään.
Yhdenvertaisuus jäsenten ja ei-jäsenten välillä
Universaalissa järjestelmässä kaikki työttömät asetettaisiin lähtökohtaisesti tasa-arvoiseen asemaan sekä järjestelmän rahoituksen, että etuisuuksien näkökulmasta. Näin sosiaalivakuutus todella jakaisi riskejä laajasti ja mahdollisimman yhdenvertaisesti.
On erikoista, että työttömyysvakuutus vaatii kassan jäsenyyttä näin perustavanlaatuisessa julkishyödykkeessä kuin työttömyysvakuutus.
Kukin voi verrata työttömyysvakuutusta sairaus- tai eläkevakuutukseen. Monelle on selvää, ettei näiden tapauksessa vaadita kassan jäsenyyttä etuuden saamiseksi; eläke- ja sairausvakuutusta pidetään niin tärkeinä yhteiskunnallisina instituutioina, ettei niiden saamiseksi ole järkevää edellyttää kassan jäsenyyttä.
Miksi työttömyysvakuutus olisi jotenkin perustavanlaatuisesti erilainen tässä asiayhteydessä? Ei se olekaan. Nykyjärjestelmän muoto johtuu pitkälti poliittisista syistä eikä niinkään asiallisista perusteista.
Yhdenvertaisuus jäsenten kesken
Jäsenten keskenkään yhdenvertaisuus ei toteudu, koska kassat ovat järjestäytyneet karkeasti ottaen toimialoittain.
Käytännössä nykyjärjestelmä on lievästi regressiivinen, koska matalan työttömyysriskin omaavilla aloilla maksetaan matalaa jäsenmaksua, ja toisaalta korkeamman työttömyyden aloilla maksetaan korkeampaa maksua. Esimerkiksi lääkärien työttömyyskassa perii tänä vuonna 23 euron vuosittaista jäsenmaksua, kun taas Työttömyyskassa Finka perii jäseneltään vuosittain 174 euroa. Osittain tämä toki parantaa kustannusten ja hyötyjen vastaavuutta.
Isossa kuvassa tämä ongelma on pienehkö, koska vain 5,5 % maksetaan jäsenmaksuilla.
Se ei saa, joka eniten tarvitsisi
Nykyjärjestelmän kenties suurin epäkohta liittyy kassan jäseneksi valikoitumiseen. Talouspolitiikan arviointineuvosto 2016 raportissaan (s. 144) käy läpi kirjallisuutta: Nuorten, matalapalkkaisten, määräaikaisten, yksityisen sektorin työntekijöiden ja miesten todennäköisyys kuulua kassaan on pienempi verrattuna muihin ryhmiin. Jukka Mattilan kanssa totesimme, että jäsenet ovat paremmin koulutettuja ja kuuluvat ylempiin tulokymmenyksiin.
Molemmat edellä mainitut analyysit antavat tukea näkemykselle, että kassaan kuulumaton henkilö on todennäköisemmin vaikeammassa työmarkkina-asemassa kuin kassaan kuuluva henkilö. Tästä näkökulmasta universaali, kaikille mahdollinen työttömyysturva todennäköisesti lisäisi yhteiskunnan hyvinvointia. Karkeasti arvioiden noin 82 000 henkilön asema paranisi merkittävästi – näin moni nimittäin vuonna 2016 sai peruspäivärahaa. Tarkempi vaikutusarvio muihin ryhmiin riippuisi siitä, kuinka uudistus rahoitettaisiin – verotusta kiristämällä, etuuksia leikkaamalla vai näiden kahden yhdistelmänä.
Järjestelmän yksinkertaisuus ja ymmärrettävyys
Peruspäiväraha on työttömyysetuus, jota työssäoloehdon täyttänyt henkilö saa, mikäli hän ei kuulu työttömyyskassaan. Henkilö on oikeutettu työmarkkinatukeen, mikäli työssäoloehto ei täyty. Peruspäiväraha eroaa nykyään vain vähän työmarkkinatuesta.
Voi kysyä mihin peruspäivärahaa nykyisellään tarvitaan, kun se ei juuri eroa työmarkkinatuesta nytkään. Esimerkiksi Osmo Soininvaara on kutsunutperuspäivärahaa kadonneeksi kansanperinteeksi ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä – se ei enää nykyisin ole tarpeellinen etuusmuoto.
Universaali ansioturva käytännössä sulauttaisi peruspäivärahan ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Muutos yksinkertaistaisi nykyistä monimutkaista ja vaikeaselkoista sosiaaliturvajärjestelmää. Sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaisuuden ja selkeyden näkökulmasta on järjetöntä pitää yllä etuutta, joka poikkeaa toisesta etuudesta vain nimensä kautta.
Universaali ansioturva on hyvä juttu puolueesta riippumatta
Nykyjärjestelmä olisi mahdollista muuttaa universaaliksi järjestelmäksi kullekin poliittiselle taholle sopivalla tavalla uudistuksen rahoitustapaa säätämällä.
Uudistus on mahdollista rahoittaa työttömyysvakuutusmaksua (eli käytännössä verotusta) kiristämällä, jolloin efektiivisesti kyse olisi tulonsiirrosta palkansaajilta työttömille. Toisaalta jos ollaan kovin huolissaan työn tekemisen kannustimien heikkenemisestä, on uudistus mahdollista rahoittaa työttömyysetuutta tai kestoa leikkaamalla.
Olennaista on, että erilaisia rahoitusvaihtoehtoja on niin paljon, että jokainen puolue tai muu poliittinen taho löytää varmasti omaan arvomaailmaan soveltuvan ratkaisun.
Asiasisällön kannalta olenkin ihmeissäni, ettei yksikään puolue ole osoittanut kiinnostusta asian korjaamiseksi. Toivoisin kuitenkin hallituspuolueilta rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka ovat joskus etujärjestöjen mielipidevaikuttamisen vastaisiakin.
Miten olisi hallitus: Tehdäänkö päätös ansiosidonnaisen uudistamisesta syksyn budjettiriihessä?
Kirjoittajan väitöskirja Social Insurance and Taxation – Why Incentives and Institutions Matter tarkastettiin 19.5.2017 Turun yliopistossa.