Nyt näyttää varmalta, että tästä tulee töpinän vuosi. Suuntaan tai toiseen.

Jos töpinä lähtee yläviistoon, tapahtuu seuraavaa. Kotimaassa syntyy piakkoin yhteiskuntasopimus, koska hallitus otti vihdoin lusikan kauniiseen käteen. Ensin pääministeri pisti pakkolakien valmistelun jäihin ja poisti ajallisen takarajan neuvotteluilta, ja pian sen jälkeen paikallisen sopimisen periaatteet siirrettiin neuvottelujen osaksi. Kuilun partaalla ollut Juha Sipilän hallitus antoi itselleen vielä mahdollisuuden, jonka neuvottelijat käyttävät. Kun sopimukseen tulee myös palkkojen nollalinja vuodeksi 2017, työmarkkinoille syntyy ainakin kahden vuoden vakaus ja ennustettavuus, ja maan kilpailukyky paranee.

Kevään aikana hallitus sopii myös sote-uudistuksen sisällöstä ja rahoituksesta.

Venäjä ja USA ovat eilen (22/2) sopineet tulitauon ehdoista Syyriaan, ja tulitauko alkaa ensi lauantaina. Se on ensimmäinen askel Syyrian konfliktin ratkaisemisessa, ja saa myös jatkoa. Pakolaiskriisikin rauhoittunee. USA tyytyy siihen, että al-Assadin edustamat alaviitit säilyttävät keskeisen asemansa Syyrian hallinnossa (ja sen mukana Venäjä asemansa Syyriassa), mutta eivät tee sitä ilmaiseksi. Taustalla täytyy olla välipuhe, että vastavuoroisesti kevään aikana Venäjän täytyy rauhoittaa myös Ukrainan tilanne. Ja kun näin tapahtuu, USA ja EU eivät enää kesällä jatka Venäjän vastaisia pakotteita, jotka nyt todella kurjistavat Venäjää – ja joiden vastapakotteet rokottavat myös EU:ta, ja erityisesti Suomea.

Keskeiset öljymaat, myös Venäjä, ovat vihdoin sopineet tuotannon rajoituksista, joilla raakaöljyn pohjamutiin painunutta hintaa pyritään hinaamaan ylöspäin – mikä on Venäjän selviytymisen kannalta olennaista. Britannia pysyy EU:ssa.

Kaiken tämän seurauksena epäluulon, turtumuksen ja lamaannuksen voimavirrat alkavat muuntua vastakohdakseen, ja joka niemessä ja notkossa sikiää töpinän meininki. Suomessa jo hyvällä alulla olevat mittavat investoinnit saavat nopeasti jatkoa, Valio valmistautuu Venäjän viennin rajuun kasvuun loppuvuodesta, ja sosiaali- ja terveysalan ja kuntien toimijat osaavat tehtyjen päätösten valossa ryhtyä aktiivisesti suunnittelemaan tulevaisuutta. Kaikkinainen toimeliaisuus lisääntyy, ja talouskasvu tänä vuonna ylittää reippaasti nykyiset ennusteet.

Paradoksi: Venäjän röyhkeät sotilaalliset operaatiot ja sapelinkalistelu Euroopassa ovat saaneet aikaan sen, mitä Putin on tavoitellut. Nyt Venäjä kokee taas olevansa suurvalta, jota kuunnellaan – ja siksi nyt on aika korjata hedelmät eli liennyttää, ja keskittyä Venäjän talouden saamiseksi nousuun.

Tai sitten ei. Kaikesta huolimatta töpinä voi kaikilla tasoilla suuntautua alaviistoon. Suomessa yhteiskuntasopimusneuvottelut ja sote-kuviot voivat sittenkin kaatua, ja niiden mukana myös Sipilän hallitus. Suomen talouden näivettyminen kiihtyy. Syyrian kriisi voi luisua käsistä, eikä Ukrainan tilanne yhtään helpota – ja öljyn hinta vain laskee. Britannia lähtee EU:sta.

Jos näin käy, töpinää syntyy silloinkin, mutta ihan väärään suuntaan ja arvaamattomin