Reippaasti yli satavuotias Helsingin Sanomat ei ole koskaan antanut vastaavalle päätoimittajalleen potkuja, mutta nyt antoi. Kolme vuotta tehtävässä ollut Mikael Pentikäinen sai eilen (27/5) kenkää.
Sanoma Oy:n toimitusjohtajan Harri-Pekka Kaukosen mukaan (HS 28/5) syynä on pitkään kehittynyt luottamuspula, jonka ”syitä emme tule julkisuudessa sanomaan”. HS-netti kertoi tänään lähteisiin vedoten, että luottamuspulalla olisi kaksi perussyytä: Hesarin levikin nopea lasku ja Pentikäisen johtamistyyli.
Paperi-HS:n tänäisessä jutussa mukana olleen kaaviokuvan mukaan Hesarin levikki oli vuonna 2001 noin 430 000 ja on laskenut siitä suht tasaisesti noin neljänneksellä eli levikki oli viime vuonna noin 330 000. Lasku on Pentikäisen aikana hivenen nopeutunut, mutta ei dramaattisesti. (Laskun nopeutumisen yksi syy saattoi olla, että suuret ikäluokat alkoivat eläköityä samoihin aikoihin kun Pentikäinen astui remmiin. Hesarin yli 300 euron vuositilaushinta iskee eläkeläisen kukkaroon kovemmin kuin työssäkäyvän. Suuret ikäluokat ovat kuitenkin sillä lailla nuoria, että valtaosa käyttää nettiä ja seuraa sen uutistarjontaa).
Paperilehtien levikin lasku on yleismaailmallinen ilmiö, joka muualla on ollut dramaattisempi kuin Suomessa. Syynä on tietysti internetin nopea kasvu, mikä rokottaa paperilehtiä ja pakottaa mediataloja hakemaan uudenlaista työnjakoa lehtien paperi- ja nettiversioiden kesken. Tämä sovittautuminen vie aikaa ennen kuin toimiva työnjako syntyy.
Tässä suhteessa Pentikäinen ei ainakaan ole ollut toimeton. Kolmessa vuodessa Hesaria on uudistettu enemmän kuin vuosikymmeniin: siirrytty tabloid-kokoon, otettu käyttöön maksumuuri, yhdistetty Hesarin ja Nelosen uutistoimitukset, uudistettu Hesarin nettisivusto jne.
Näin sivusta katsoen Pentikäinen on taistellut menestyksekkäästi mahtavia ulkoisia paineita vastaan – ja saa kiitokseksi potkut. Perussyy lienee siinä, että Sanoma Oy on monialainen pörssikonserni, jonka yhtiöitä katsellaan johdossa puhtaasti numeroiden valossa ja yhtiöiden johtajilta vaaditaan tarvittaessa mahdottomia.
Vuonna 2012 Sanoman liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa ja tästä Hesarin vajaat 10 prosenttia eli 225 miljoonaa euroa. Sanoman entinen lippulaiva on johdon silmissä kutistunut jalokivestä riippukiveksi, pieneksi ja ongelmalliseksi osaksi massiivista konsernia, joka nykyisin toimii 20 Euroopan maassa.
Hesarin pitkäaikainen taloustoimittaja, nykyinen Tampereen yliopiston vieraileva journalistiikan professori Tuomo Pietiläinen sanoi Ajankohtaisessa kakkosessa tänään (28/5), että Sanoman konsernirakenteen kasvun myötä saa mennä aika alas organisaatiossa, ennen kuin alkaa löytyä journalismin asiantuntemusta. Ja edelleen: vuosi sitten kuolleen Aatos Erkon jälkeen konsernissa on vallinnut valtatyhjiö, johon ollaan nyt eri puolilta tunkeutumassa.
Tilanne muistuttaa vuotta 1999, jolloin Sanoma osti WSOY:n. Suuri yleisö kuvitteli, että Sanomaa kiinnosti WSOY:n kaunokirjallisuus, kun todellinen kohde oli monikertaisesti suurempi ja tuottoisampi oppimateriaalin tuotanto. Fuusion jälkeen WSOY:n kaunokirjapuolta yritettiin saada toimimaan yhtä tehokkaasti kuin mitä tahansa tuotantoa: menestyskirjoja piti tilata, prosessoida ja allokoida eri väestöryhmien tarpeisiin suunnitelmallisesti ja tasaisen nousevasti. Kun kaunokirjapuolen asiantuntijat sanoivat, ettei se niin mene, heidän liiketaloudellista kyvyttömyyttään ihmeteltiin. No, kaunokirjapuoli myytiinkin sitten Bonnierille, joka kaunokirjallisuuden kustantamisesta jotakin ymmärtää – ja joka puolestaan myi oppimateriaalituotantonsa Sanomalle.
Jäähyväispuheessaan toimitukselle Mikael Pentikäinen sanoi (HS 28/5), että Hesarilla ”on vahva tulevaisuus vain, jos sen journalismi on kunnossa ja toimitus saa sellaisen työrauhan ja vapauden, jotka se ansaitsee”.
Onko tässä viite WSOY-syndrooman suuntaan? Onko Sanoman johto vaatinut Pentikäiseltä lisää ja suunnitellusti tuotettuja myyviä menestysuutisia ja muita kohahdusjuttuja, jotta paperilehden levikki saataisiin nousemaan? Ja oliko Pentikäisen ”huono johtamistyyli” sitä, ettei hän tämmöisille vaatimuksille lämmennyt vaan pitäytyi Hesarin perinteisessä ja itsenäisessä toimituspolitiikassa, jossa ”journalismi on kunnossa”? Jos näin on, ymmärtää hyvin, miksei Sanoman johto halua luottamuspulan sisällöstä tämän enempää kertoa.