Kiistely tasa-arvoisesta tai sukupuolineutraalista avioliitosta on myös sanojen taistelua, sanojen piilo- ja tunnemerkityksiä. Kyse on myös siitä, kuka saa määritellä sanoja ja niiden merkityksiä”, sanoo tietokirjailija Katleena Kortesuo (YLE 29/11). Ja jatkaa:
”Arvolataus on väkisin sanojen takana olemassa. Avioliitto on sanana ilman muuta lämpimämpi, vanhempi ja tunnepitoisempi kuin parisuhde tai rekisteröity parisuhde. Timo Soini puhuu tietoisesti homoliitoista, koska hän haluaa käyttää termiä, joka hänelle on mahdollisimman negatiivinen.”
Katleena Kortesuo osuu asian ytimeen. Kansatieteilijä, sittemmin Viron presidentti Lennart Meri kirjoitti aikanaan (1982) näin: ”Sanat ovat itsenäisiä pieniä maailmoja, joissa jatkuu menneiden sukupolvien historia.”
Avioliitto on kristillisen perinteen normiksi kiteyttämä seksuaalisuuden ideaalimalli, yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, joka on vuosisatojen ajan ollut ainoa hyväksytty parisuhteen muoto ja tapa tuottaa yhteiskuntakelpoisia jälkeläisiä. Avioeroja ei hyväksytty, ja avioliiton ulkopuolella syntyneet olivat äpäriä, ja muut seksuaalisuuden muodot (varsinkin homoseksuaalisuus) olivat ainakin syntiä ja useimmiten myös rikoksia.
Tämän mallin perusteet ovat pikkuhiljaa murentuneet. Avioerot sallitaan, eronneiden ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten äidit ovat yksinhuoltajia, homous dekriminalisoitiin 1970-luvulla ja 2002 hyväksyttiin parisuhdelaki, joka antaa homopareille lähes kaikki samat oikeudet kuin heteropareille (paitsi yhteisen sukunimen käytön ja suhteen ulkopuolisen adoptio-oikeuden). Keväällä 2013 minäkin kirjoitin tällä palstalla, että tasa-arvo voitaisiin vallan hyvin hoitaa kehittämällä parisuhdelakia: samat oikeudet, mutta eri laki – koska kaikki kiihko ja kohkaaminen näytti kohdistuvan nimeen eli sanaan avioliitto. Miksi samalla sanalla pitäisi nimittää laadullisesti erilaisia parisuhteita?
Mutta juuri siitähän nyt on ollut kysymys. Historiassa pitkään syrjitty sukupuolivähemmistö ja avioliiton normimallista ulos tipahtaneet pyrkivät valloittamaan nimenomaan sen sanan eli avioliiton, joka ”sanana on ilman muuta lämpimämpi, vanhempi ja tunnepitoisempi” kuin korvikkeeksi tarjotut tekniset uudissanat, joilla ei ole minkäänlaista tunnepitoista historiaa ja jotka asettavat ideaalimallista poikkeavat edelleen erilaiseen asemaan.
Pelkistäen: nouseva ryhmä haluaa sanan merkitysrakennetta muuttamalla saada itselleen sen arvostuksen, minkä vanha sana historiansa aikana on onnistunut itseensä kiteyttämään. Katleena Kortesuo liputti avoimesti lavennetun merkityksen eli tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Tänään (29/11) tuo strategia sitten johti onnistumiseen: eduskunta hyväksyi sukupuolineutraalin avioliittoaloitteen. Katleena Kortesuo pelkistää:
”Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajilla ei ollut oikeasti kunnon järkiargumentteja.”