Ei ole voinut kuin ihailla Britannian pääministerin Theresa Mayn sinnikkyyttä ja kasvavaa taistelutahtoa, kun brexit-prosessi lähestyy ratkaisuaan. Hetki sitten (illalla 12/12) May otti selkävoiton oman puolueensa kapinallisista äänin 200–117.
Britannian lähihistoriassa on toinen rautarouva, Margaret Thatcher, joka kunnostautui rikkomalla perinteisen politiikanteon, kärjistämällä maan sisäisiä suhteita ja ajamalla silloin tuoreita uusliberalistisia periaatteita maan talouteen. Theresa May tuli pääministeriksi tilanteessa, jossa edellisen pääministerin lupaama kansanäänestys EU-jäsenyydestä päätyi, vastoin kaikkia odotuksia, populistisen valhekampanjan tuloksena brexit-leirin voittoon.
May oli itse brexitiä vastaan, mutta ryhtyi neuvottelemaan EU:n kanssa eron ehdoista, koska kansanäänestyksen tulosta piti Mayn mielestä kunnioittaa – tavoitteena erosopimus, joka olisi mahdollisimman edullinen kummankin osapuolen kannalta. Kahden vuoden tahkoamisen jälkeen sopimusluonnos syntyi nyt marraskuussa – ja saman tien alkoi loiskiehunta Britanniassa. Theresa May on aito sovinnontekijä, joka on ymmärtänyt, ettei EU-pullasta ole mahdollista poimia pelkkiä rusinoita, vaan EU-ero todella tarkoittaa luopumista jäsenyydestä ja sen tuomista tärkeimmistä eduista.
Reaktiot sopimusluonnokseen ovat osoittaneet, etteivät Britannian puolueet oikein ole tästä nykyisestä maailmasta. Perinteistä maailmanvaltaa edelleen elävät äärikonservatiivit haukkuvat Maytä huonosta sopimuksesta – totta kai paremmat ehdot saataisiin, kun suurvalta Britannia vain niin vaatisi. Samalla lailla puhuu Jeremy Corbynin työväenpuolue, vain saadakseen Mayn hallituksen kumoon.
Britannian parlamentin pitää äänestää brexit-sopimuksesta viimeistään tammikuun loppupuolella. Nykyisen hysterian valossa saattaa olla, että sitä ei hyväksytä, vaan maaliskuun lopulla tulee kova brexit eli Britannia eroaa ilman sopimusta. Britannian omat ekonomistit ovat arvioineet, että kova brexit alentaisi maan BKT:ta noin 8 prosenttia. Vähemmän on pohdittu sitä, miten kova brexit kiihdyttäisi Britannian hajoamista. Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin väliin nousisi taas kova eli nyt EU:n ulkopuolinen raja, jonka poisto oli aikanaan keskeinen osa Pohjois-Irlannin sisällissodan lopettamista. Pyrkimys Irlannin yhdistymiseen saisi tuulta alleen. Skotlannin enemmistö haluaa pysyä EU:ssa, ja itsenäisyys-pyrkimykset ovat siellä olleet pitkään voimakkaita.
Theresa May pyrkii selvästi ja määrätietoisesti patoamaan näitä kahtiajakoja ja keskipakoisvoimia. Jos hän onnistuu, hänestä tulee pölyn laskeuduttua Britannian sankarihahmo. Jos taas kaikkien suuntien fundamentalistit voittavat, hänestä tulee järkevän politiikan marttyyri, jonka kohtalosta alkoi Britannian kuihtuminen.