Tällä kertaa gallupit pitivät paikkansa: Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle ovat menossa Emmanuel Macron ja Marine Le Pen, suunnilleen niillä prosenttiosuuksilla, mitä gallupit heille lupasivat.
Mutta vaalien ensi kierroksen varsinainen uutinen on, että Ranskan kahden perinteisen valtapuolueen, sosialistien ja keskustaoikeiston, äänimäärä romahti. Istuva presidentti Francois Hollande ei edes lähtenyt kisaan mukaan, koska suosio oli niin alhainen. Sosialistien tilalle asettama ehdokas Benoit Hamon sai ennusteen mukaan 6,2 % äänistä – mikä luku muistuttaa kovasti Paavo Lipposen prosenttia Suomen vuoden 2012 presidentinvaalien ensi kierroksella. Keskustaoikeiston Francois Fillon sai sentään yli 19 % äänistä, mutta yhteensä kahta vanhaa valtapuoluetta äänesti vain neljännes ranskalaisista.
Sen sijaan kahta äärilaitaa, oikeistopopulistista Marine Le Peniä ja vasemmistoradikaalia Jean-Luc Mélenchonia, äänesti yhteensä yli 40 % ranskalaisista.
Jo vaali-iltana kaksi hävinneistä, Benoit Hamon ja Francois Fillon, kehottivat äänestäjiään tukemaan vaalien kakkoskierroksella Emmanuel Macronia – joka tullaan myös kaiken todennäköisyyden valossa valitsemaan presidentiksi. Ennakkogalluppien mukaan Macron peittoaisi Le Penin toisella kierrokselle luvuin 65–35.
Ranskan ja lähiajan aiemmista vaaleista voi vetää sen johtopäätöksen, että länsimaiden suurvallat ovat pahassa poliittisessa kriisissä – paljolti sen takia, että ne kaikki (USA, Britannia, Ranska ja Saksa) ovat pitkään olleet kaksipuoluemaita, joissa valtapuolueet eivät ole kyenneet reagoimaan kansan kasvavaan tyytymättömyyteen. Niinpä tyytymättömyys on johtanut vanhojen puolueiden sisäisiin kapinaliikkeisiin, vanhoista puolueista irtautumisiin tai uusiin populistisiin liikkeisiin.
Emmanuel Macron on tämmöinen vanhasta irtautuja. Hän on 39-vuotias entinen sosialisti ja entinen Francois Hollanden hallituksen talousministeri, joka vuosi sitten perusti uuden poliittisen puolueen nimeltä En marche! ja on nyt vaalien ykköskierroksen voittaja. Macron on EU-myönteinen ja yhdistelee perinteisen vasemmiston ja oikeiston tavoitteita.
Jää nähtäväksi, onko Macronin uusi linja pelkkää retoriikkaa vai todella uudenlainen avaus. Varmalta näyttää, että ellei poliittinen keskusta nyt löydä aidosti purevaa uutta linjaa tyyliin 1930-luvun Franklin Delano Roosevelt, poliittiset äärilaidat tulevat Euroopassa vain vahvistumaan.