Oikeistolaisia pidetään paremman näköisinä kuin vasemmistolaisia. Kauniit tai komeat saavat helpommin ääniä kuin tavanomaisen näköiset. Ja vielä: vaaleissa oikeistolaiset ehdokkaat hyötyvät miellyttävästä ulkonäöstään eniten.
Näin kiteyttää Aamulehti (16/1) helmikuussa ilmestyvän Journal of Public Economies -lehdessä julkaistavan artikkelin keskeisiä tuloksia. Artikkelin tekijät ovat suomalainen Panu Poutvaara ja ruotsalaiset Niclas Berggren ja Henrik Jordahl. Testimateriaalina käytettiin vaaliehdokkaiden kuvia Suomesta, Australiasta ja Yhdysvalloista. Suomi otettiin mukaan siksi, että täkäläinen vaalijärjestelmä korostaa puolueiden ehdokkaiden sisäistä kilpailua, toisin kuin amerikkalaistyyppisessä kahden pääpuolueen ja yhden ehdokkaan vaalipiirin systeemissä.
Tutkimus toteutettiin useassa vaiheessa. Aluksi kuvia esitettiin koehenkilöille, jotka asuivat eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi arviot suomalaisten poliitikkojen ulkonäöstä pyydettiin amerikkalaisilta.
Ensin koehenkilöitä pyydettiin arvaamaan ehdokkaiden puoluekanta kuvien perusteella. Osumatarkkuus oli paras kauniiksi tai komeiksi miellettyjen oikeistolaisten kohdalla. Kun ehdokkaiden ulkonäkö oli ”mitattu”, tutkijat vertailivat ehdokkaan ulkonäköarvon ja vaalimenestyksen suhdetta. Tulosten mukaan ulkonäköetu oli selvästi vahvempi poliittisen kentän oikealla kuin vasemmalla laidalla. Ero oli suurin Suomessa.
Tutkijat pohtivat, mikä voisi selittää ulkoisen olemuksen ja poliittisen näkemyksen yhteyden, ja Aamulehden juttu summaa näin:
”Aiemmissakin selvityksissä on todettu, että kauniit ihmiset ansaitsevat, menestyvät opinnoissa ja etenevät työelämässä paremmin kuin muut. He eivät ole siksi kovin innostuneita ’hyvän jakamisesta’, mikä taas vasemmistolaisille on ominaista. Ja hyvältä näyttäviä kanssaihmiset kohtelevat hyvin. Kauniiden ihmisten maailma on siis kaunis maailma. Ympäristö saa heidät näkemään maailman ja yhteiskunnan tasa-arvoisempana kuin se onkaan. Sekin tutkijoiden mukaan vaikuttaa poliittisiin näkemyksiin. Hyvännäköiset eivät näe suurta tarvetta tasoittaa hyvinvoinnin eroja, koska he eivät tunne niitä.”
On syytä varoittaa: yllä oleva referointi perustuu Aamulehden toimittajan tekemään uutiseen vielä julkaisemattomasta artikkelista. Mutta jos sen suuntaviivat ovat kutakuinkin kohdallaan, mitä johtopäätöksiä Suomen vaalijärjestelmän ja poliittisen elämän osalta voisi tehdä?
Ensimmäiseksi tulee mieleen, että tulokset puolustaisivat listavaaliin siirtymistä, siis että äänestettäisiin vain puolueita, jotka ovat sisäisin päätöksin laittaneet ehdokkaat ”paremmuus”järjestykseen (kuten Ruotsissa). Näin ehdokkaiden ulkonäön vaikutus poistuisi.
Tätä on Suomessakin usein esitetty, mutta aloite ei ole ottanut tulta – mikä sekin on varsin ymmärrettävää. Jos oikeistolaisen olennainen valintaperuste on ehdokkaan ulkonäkö, niin vastaavasti vasemmistolainen tarkkailee enemmän ehdokkaan poliittisia näkemyksiä, ja valitut ehdokkaat heijastelevat sitten näitä ominaisuuksia. Sitä paitsi kauneudessa on (kulttuurisesti ja poliittisestikin) määrittyviä eroja.
Siitä huolimatta ei voi olla pohtimatta Li Andessonin puolueen gallup-kehitystä. Kun Andersson viime kesänä valittiin puheenjohtajaksi, puolueen kannatus aluksi nousi, mutta mataa nyt alhaisella tasolla. Onko Li Andersson liian kaunis vasemmistoliiton puheenjohtajaksi?