Kesäpaikkamme, joka on äitini vanha kotitalo Sammatissa, edustalla ulko-oven edessä on ikivanha juhannusruusupensaikko. Jo pitkään olimme panneet merkille, että juhannusruusuissa seikkaili säännöllisesti ihan pieni, rusehtavanvärinen lintu.
Eilen lomaviikolle tuli nuorin poikamme Timo, joka heti noteerasi tämän minilinnun ja huomasi nopeasti, että sillä on pesä jossain pensaiden juurella. Se käy säännöllisesti ja tiheästi tuomassa ruokaa poikasilleen, ja poistuu sitten salamannopeasti. Koko illan poikamme on etsinyt googlen avulla linnun lajia kuvien ja lauluääninäytteiden avulla. Vahvoilla ovat urpilainen, pajulintu ja hemppo, mutta joko linnun väritys tai lauluääni ei ihan täsmää. Tunnistusprosessi jatkuu.
Minä jäin miettimään linnun pesänvalintaa turvallisuuspoliittiselta kannalta. Miksi ihmeessä tuollainen minilintu rakentaa pesän juhannusruusupensaisiin, jotka ovat vain pari metriä talon ulko-ovesta? Sen edustallahan käy jatkuva liikenne, kun isot ja uhkaavanoloiset kolossit kirjaimellisesti saapastelevat sen pesän editse koko ajan. Miksei se valitse jotain eristynyttä pöheikköä kaukana metsän siimeksessä, missä näitä kummallisia kaksijalkaisia lohnakkeita ei näy?
Ehkä selitys on linnun strategisessa ajattelussa. Se on kokemuksesta (Timo muistaa nähneensä kyseisen linnun jo lapsuudessaan) oppinut, ettei noita isoja kaksijalkaisia tarvitse pelätä – mutta oppinut myös, että sen varsinaiset viholliset eli isot linnut, oravat ja muut pesärosvot kyllä pelkäävät näitä kaksijalkaisia ja pysyvät niistä etäällä. Joten: turvallisinta on siis rakentaa pesä mahdollisimman lähelle näiden kaksijalkaisten asuinsijaa.
Ehkä samanlaista strategiaa noudattaa myös västäräkkipariskunta, joka on vuosikymmeniä saapunut aina saman aikaan keinumaan meidän pihamaan metsästysalueelle. Ja tämän kevään tulokas on mustarastas, Vilpertti, joka pomppii pihalla tyynen rauhallisesti matoja ja toukkia pyydystämässä, lähes täysin meistä välittämättä.
Tämmöinen rauhanomainen rinnakkainelo ei pitkään kestä, jos se jotenkin häiriintyy. Väärinkäsityksiä voi helposti syntyä puolin ja toisin. Alkukesästä, kun putsasimme juhannusruusujen alustalta rikkaruohoja, ihmettelimme miksi pari pikkulintua syöksähteli koko ajan ympärillä ja äänteli hätääntyneesti. Kun kesäisen toukokuun hellejaksona taas vain istuskelimme ulko-oven edustan terassilla, samat pikkulinnut hortoilivat kamikaze-tyyliin ympärillä.
Väärinkäsitykset ovat vältettävissä, jos puolin ja toisin ymmärretään, mitkä motiivit osapuolia ohjaavat. Kriisi seuraa vasta, jos kaksijalkaiset eivät enää siedä liikettä pihallaan, jonka katvealueista pienet linnut puolestaan etsivät suojaa isommilta saalistajilta. Mitä pikkulintujen siinä tapauksessa tulisi tehdä? Ja ennen kaikkea: onko sellainen kriisi meneillään juuri nyt?
Niin että terveisiä vain Kultarantaan.