Ministeri Paula Risikon (kok.) käynnistämä ja paljon kohua herättänytosallistavan sosiaaliturvan työryhmä päätti pilotoida osallistavaa sosiaaliturvaa eri puolella Suomea. Kuntouttavaa harrastustoimintaa kehittänyt Loimaa valittiin yhdeksi sosiaali- ja terveysministeriön osallistavan sosiaaliturvan hankkeen pilottikunnaksi ja heille myönnettiin 45 000 euroa hankkeen toteuttamiseen. Entuudestaan Loimaalla oli kuntouttavaa työtoimintaa, muun muassa puutyöpaja, kirpputori ja alihankintaa. Uutta pilottihankkeessa oli vain se, että lisärahoituksella pystyttiin hankkimaan ryhmänohjaaja ja auto kuljetuksia varten. Pilottivaiheessa osallistavan toiminnan kohderyhmäksi valittiin pitkäaikaistyöttömät. Kokeilussa järjestettiin tapaamisia kerran viikossa joko käsitöihin tai taiteeseen liittyvissä projekteissa. Hankkeiden on tarkoitus jatkua vuoden 2014 loppuun saakka.
Tutustuin Loimaan osallistavan sosiaaliturvan pilottiin osana Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan oppiaineen ”Poverty Research Workshop” -kurssia. Haastatteluissani sekä työllistettävät (neljä henkilöä) että hankkeen työntekijät (kaksi henkilöä) toivat esille pitkäaikaistyöttömien työllistämisen vaikeuden. Usko uusien keinojen vaikuttavuuteen ei näyttänyt kovinkaan vahvalta. Tutkimusten ja aikaisempien kokemusten perusteella voidaan olettaa, etteivät pitkäaikaistyöttömät pysty kilpailemaan samoilla ehdoilla nykyisten työntekijöiden kanssa (esim. Karjalainen & Karjalainen 2010, 48). Osallistettavat ovat olleet pitkään poissa työmarkkinoilta moninaisista syistä, minkä takia he eivät usein ole kokonaan työkykyisiä. Heikommat työtaidot ja tehokkuus eivät tarjoa toivottua lisäarvoa työnantajalle.
Loimaalla kokeilu koettiin mukavaksi harrastustoiminnaksi, ei niinkään ikäväksi pakkotyöksi. Pilottihanke otettiin hyvin vastaan osallistuneiden kesken. Vastentahtoisia asiakkaita ei edes yritetty tässä vaiheessa saada mukaan. Osallistettavat kokivat saavansa pilotista uusia sosiaalisia verkostoja. He tunsivat toiminnan aidosti aktivoivan heitä ja ehkäisevän sosiaalista syrjäytymistä, koska se kannusti heitä toimintaan kodin ulkopuolella. Esiin nousi kuitenkin se, ettei osallistettaville oltu kerrottu hankkeesta etukäteen, vaikkakin osallistuminen oli vapaaehtoista. Osallistuneet toivoivat kuitenkin ryhmälle jatkoa.
Työntekijät pitivät positiivisena lisärahoitusta, jolla pystyttiin järjestämään uudenlaista toimintaa. Hekin pitivät pitkäaikaistyöttömien työllistämistä haasteellisena, erityisesti nykyisessä työmarkkinatilanteessa. Pitkäaikais- ja rakennetyöttömyyden lieventämiseksi tarvitaan uusia työpaikkoja ja työnantajien joustavuutta kohentuneessa taloustilanteessa. Pitkäaikaistyöttömille olisi tärkeää luoda mahdollisuuksia kevyeen tai osa-aikaiseen työhön työkunnon nostamiseksi. Vaikuttavuuden arvioimiseksi hankkeiden pitäisi jatkua pilotointijaksoa pidempään.
Loimaalla kyse oli enemmän osallisuustoiminnasta tai kuntouttavasta harrastustoiminnasta kuin työllistävästä osallistettavuudesta. Tämä herättää kysymyksiä hankkeen lopullisesta tarkoituksenmukaisuudesta ja osallistavan sosiaaliturvan käsitteellisestä sisällöstä. Kuten eräs haastateltavista toi esille: ”Miten istuminen käsityöpajassa edistää aitoja työelämän kontakteja ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä?” Osallistava sosiaaliturva voisi toki tarkoittaa Suomessa Loimaan kaltaista kuntouttavaa harrastustoimintaa. Osallistavien uusien ja innovatiivisten työllistämiskeinojen tarve on ilmeinen, mutta Loimaan osallistava sosiaaliturva ei suoraan vastaa siihen.
Lähteet
Karjalainen, Jarno & Karjalainen, Vappu (2010): Kuntouttava työtoiminta: aktiivista sosiaalipolitiikkaa vai työllisyyspolitiikkaa? Empiirinen tutkimus pääkaupunkiseudulta. Raportti, THL, 38. Saatavilla: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/4aa5eb26-0e0e-4dac-928e-4597d8c7a8d9. Viitattu 27.11.2014.