Hesarin kolumnisti Pekka Seppänen kertoi (31/10) olleensa vuosituhannen vaihteessa rakentamassa mediayhtiö Talentumille missiota, jonka otsikoksi tuli ”Autamme ammattilaisia menestymään”. Nyt Seppänen kirjoittaa, että missio olisi pitänyt muotoilla paremmin eli näin: ”Autamme ammattilaisia onnistumaan”.
Onnistumisella ja menestymisellä on nimittäin Seppäsen mukaan suuri ero:
”Se, joka tavoittelee menestystä, tavoittelee aivan eri asioita kuin se, joka tavoittelee onnistumista. Menestyminen on vertailua muihin. Onnistuminen on vertailua itseen.”
Menestyminen on sitä, että kirjaa tai levyä menee valtavasti kaupaksi, tai että tehty tutkimus saa mittavaa mediajulkisuutta. Onnistuminen on sitä, että kirjasta, levystä tai tutkimuksesta tuli niin hyvä kuin se tekijän itsensä mielestä, hänen omien tavoitteidensa ja kykyjensä kannalta, juuri nyt oli mahdollista saada aikaan.
Menestynyt saa osakseen ihailua. Onnistuminen on sitä, että tietää tehneensä hyvin ja oikein. Siksi onnistumisen tavoittelu ohjaa Seppäsen mielestä rehellisyyteen, menestyksen tavoittelu sen sijaan houkuttelee vilppiin:
”Jos urheilija haluaa onnistua, hän ei harkitse kiellettyjen keinojen käyttämistä. Mutta kun hän janoaa menestystä, vilppi on houkutteleva vaihtoehto. Sama koskee kaikkia ihmisiä, niin työelämässä kuin muussakin elämässä. Menestystä himoitseva työtoveri harjoittaa pelin politiikkaa ja kaivaa maata toisten jalkojen alta. Menestystä himoitsevassa yrityksessä parannellaan päästömittauksia ja tuloslukuja.”
Pekka Seppänen onnistuu yksinkertaisen käsite-analyysin avulla pelkistämään todella olennaisen ihmisten motivaatioon pureutuvan eron. Ihmiset, jotka tähtäävät onnistumiseen omien tavoitteittensa ja pyrkimystensä kannalta ovat valmiita ahertamaan vuosikausia, kestämään yrityksiä ja erehdyksiä, kunnes pääsevät sellaiseen lopputulokseen, joka itseä tyydyttää. Ja jos lopputulos on omasta mielestä onnistunut, se ei välttämättä masenna, vaikkei ulkoista menestystä liiemmälti tulisikaan. Muuten olisi vaikea ymmärtää niitä satoja kirjailijoita, tutkijoita ja start-up-yrittäjiä – tai itse asiassa kaikkia ihmisiä – jotka uskovat asiaansa ja tarttuvat toimeen, koska kokevat olevansa omalla asiallaan eli onnistuneensa – vaikkei välitöntä menestystä tulisikaan.
Mutta juuri heidän kaltaistensa keskuudesta menestyjät yleensä kuitenkin tulevat. Vaikka monet kriitikot niin luulevat, minkään alan menestystä ei voi etukäteen suunnitella tai tuottaa (J.K. Rowlingin ensimmäinen Potter-käsikirjoitus tärppäsi kahdeksannen tarjotun kustantajan kohdalla). Tässä pätee se, minkä Kari Hotakainen pelkisti aikanaan Buster Keaton -kirjassaan (1991): ”Sattuman kauppa on aina auki. Yli ampuu se, joka johonkin tähtää.”
Kun Pekka Seppänen oli saanut yllä referoidun kolumninsa valmiiksi ja oli postannut sen Hesariin, olen varma, että Seppäsen mieleen hiipi tyyni rauha: ”Jestas, tuo juttu meni putkeen. Onnistuin.”