Ihmisen ajatellaan voivan vaikuttaa terveyteensä elintapojaan muokkaamalla, eli tekemällä terveellisiä valintoja. Jos valitset liikuntaharrastuksen, todennäköisyys pitkään ja terveeseen elämään lisääntyy. Jos taas valitset tupakoinnin, valitset samalla esimerkiksi kohonneen keuhkosyöpäriskin.
Varsin usein ihmistä pidetään myös vastuullisena elämäntavan riskien realisoituessa. Jos alkoholin suurkuluttaja menehtyy maksakirroosiin, hän saa syyttää ihan vain itseään. Samoin pahasti ylipainoisen sydäntauti ei yllätä ketään. Olisi hiukan katsonut, mitä suuhunsa laittaa!
Ihminen ajatellaan niin ikään harkitsevaksi ammatinvalitsijaksi. Oletuksena on, että nuori valitsee työn, joka kiinnostaa ja johon hänellä on taipumuksia. Pianistiksi ei kannata ilman nuottikorvaa hakeutua. Mikäli taas mielii tukevaa lompakkoa, on fiksumpaa valita lääkärin kuin lastentarhanopettajan ura. Tämän ymmärtää jokainen.
Työhön ja terveyteen liittyvän harkinnan, suunnitelmallisuuden ja järjenkäytön keskiöön jää kuitenkin alue, jossa ihmisen vastuuttaminen valinnoistaan ei ole itsestään selvä ajatus. Vai miltä tuntuisi vastuuttaa tuttava siitä, että valittuaan matalan koulutustason ja heikkoon ansiotasoon johtavan ammatin hän nyt vain valitsi samalla suuremmat terveysriskit? Onhan yleisesti tiedettyä, että koulutuksella ja ansioilla mitattu sosioekonominen asema on yhteydessä terveyteen. Olisi opiskellut juristiksi, niin eläisi vieläkin!
Mutta noin ei tietenkään sanota. Miksi ei? Syitä on monia. Yksi niistä lienee se, että nämä asiat ovat kiusallisia. On hieman kiusallista, että sosiaalialalle suuntautuva saa ammattinsa mukana terveysongelmia lisäävän henkisen kuormituksen ja väkivallan uhan tai rakennusalalle tähtäävälle kasautuvat monenlaisten tapaturmien ja altistumien riskit sekä todennäköiset tuki- ja liikuntaelinvaivat.
Jos edelliset ovat hieman kiusallisia ajatuksia, niin miten kiusallista onkaan, että ihmisen yhteiskunnallinen asema, yhteiskuntaluokka, määrittää terveysriskien ohella hänen eliniänodotettaan. Miesten kohdalla ero eliniänodotteessa on dramaattinen, eivätkä erot näytä olevan kuroutumassa kiinni. Pikemminkin päinvastoin, terveys polarisoituu.
Kenelle sitten kuuluu vastuu työuran ja terveysuran yhteen kietoutuneisuudesta? Onko se ammattiaan valitsevalla nuorella? Jos, niin saako hän tarpeeksi tietoa kaavailemansa ammatin ja sosiaalisen statuksen riskitekijöistä? Vai onko vastuu työnantajalla? Jos, niin miten paljon työnantaja todellisuudessa voi toimialan piirteiden ja globaalin talouden ehtojen puitteissa kytköstä purkaa?
Vai onko vastuu yhteiskunnalla, poliittisilla päättäjillä? Jos, niin pitäisikö heidän määrittää myös eläkeikä sosioekonomisten ryhmien eriytyvien elinajanodotteiden perusteella? Tällöin pienen palkkapussin haltija pääsisi eläkkeelle vuosia ennen hyvätuloista kaveriaan, koska hän kuolee todennäköisesti aiemmin. Kuulostaa pahalta, mutta eikö pitäisikin? On ihan tervettä tuoda kouriintuntuvasti näkyviin työuran ja sosioekonomisen aseman kytkös terveysuraan. Kun valitset työtä, valitset myös terveyttä, myös todennäköistä elinikääsi.
Kirjoitus on osa Koneen Säätiön rahoittamaa Terveyden luokkakuva -tutkimushanketta.