Koko kansan hymypoika Elastinen purkitti viime kesänä 10-osaisen musiikkisarjan MTV:lle. Sarjan perusidea on tuore ja raikas. Jokaisessa jaksossa Elastinen kohtaa yhden Suomen eturivin artisteista ja kohtaamisen seurauksena tehdään uusi kappale. Kukin kohtaaminen kestää kaksi päivää, ensimmäisenä nautitaan kesästä, hahmotellaan teemaa ja lajia, ideoidaan, rakennetaan aineksia. Toisena päivänä ainekset hitsataan kasaan, äänitetään ja miksataan, ja päivän päätteeksi uusi kappale on valmis.

Kuulostaa enemmän kuin riskialttiilta, mutta viime perjantaina nähdyn ensimmäisen osan perusteella tulos oli fantastisen hyvä.

Ensimmäinen vieras oli Elastisen vanha kaveri Lauri Tähkä, joka ensimmäisenä päivänä kuljetti Elastisen piilopirttiinsä meren rannalle Lempotoisen saareen, jossa saunottiin, syötiin loimulohta ja hypättiin korkealta kalliolta veteen. Sen jälkeen Tähkän omaperäinen moottorilautta parkkeerattiin keskelle meren lahtea ja ideointi alkoi. Ensimmäinen ärsyke oli Lempotoisen saaren kantasana, lempo. Elastinen haki googlesta sanan merkityksen ja luki:

”Kansantarinoissa Lempo oli lemmen henkilöitymä. Lempeä pidettiin usein arvaamattomana ja vieraana, joka hallitsi ihmistä, saattoi viedä järjen ja johtaa rappioon.”

Siitä tulevan laulun teema: rakkauden ja lempomaisen lemmen ristiriita, lajina kansanperinteellä maustettu kertosäe ja räppi – ja perinnettä nimenomaan edustava rallatus.

Seuraavaksi päiväksi Elastinen oli järjestänyt käyttöön omalaatuisen keikkabussin, johon oli toteutettu täydellinen äänitys-studio levyn tuottajan ohjauksessa. Bussilla lähdettiin kohti Turkua, ja ajatus oli, että Helsinki-Turku -väliä ajetaan niin kauan kunnes levy on valmis. Turussa bussiin haalittiin parikymmentä nuorta kuuntelemaan syntynyttä kokonaisversiota, ja ohjelman lopuksi laulu esitettiin tekijöiden ja bussiyleisön riemastuttavana kansanjuhlana.

Kappale alkaa sordiinolla, ja jossain keskivaiheilla Elastinen räppää perusteeman: ”Ei raikulipoikaa voi rauhottaa, sen pitää ite katkasta se lento, ja ratkasta kumpaa se tarkottaa, onko kyseessä rakkaus vai lempo”.

Mutta aina väliin Elastisen räppi repeää Tähkän upeaan kertsiin: ”Ei nämä onnelliset päivät saa päättyä koskaan, ei nämä onnelliset päivät jätä meitä milloinkaan”. Ja aina sen jälkeen räjähtää ääneen rallatuskuoro, johon Elastinen ja Tähkä haalivat äänityksessä mukaan myös tv:n kuvaajat ja äänittäjät: ”Jalalallajalalajajallajalalavei”.

Spotifyssä Lempoa on kuunneltu jo reippaasti yli 100 000 kertaa (löytyy myös Youtubesta). Kerrankin meillä on tv-ohjelma, jossa ei vain puhuta, vaan puhumisen ja vuorovaikutuksen avulla luodaan pikavauhtia jotain uutta. Ja näin ällistyttävän laadukasta, kun osaavat ihmiset ovat asialla.

Tulevan perjantain jaksossa vieraana on Hector.