YP:n nelosnumero ilmestyy huomenna perjantaina (7/9). Elokuun lopulla julki tullut 8-vuotiaan tytön surma nostaa yhden sen teksteistä, Arttu Saarisen, Helena Blombergin ja Christian Krollin artikkelin ”Liikaa vaadittu?”, äkisti ajan hermolle.
Huostaanotetun ja pian isälleen palautetun tytön kuolemaa tutkitaan murhana. Tapauksen järkyttävyys on johtanut siihen, että poliisi on aloittanut esitutkinnan lastensuojelun toiminnasta epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena. Valvira selvittää Helsingin lastensuojelun toimintaa, Helsinki itse selvittää tapausta ja viimeksi sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut arviointiryhmän selvittämään lastensuojelun tilaa.
Tämä kaikki on tarpeen. 8-vuotiaan tapaus ja siihen liittyneet mahdolliset viranomaisten laiminlyönnit vaativat perusteellisen selvityksen. Tapauksen takaa häämöttävät kuitenkin ns. rakenteelliset syyt. Jos niitä ei korjata, yksittäistapauksia voi tulla lisää.
Juuri niihin valaistusta tuo Arttu Saarisen et alin kyselytutkimus, jossa vertaillaan suomalaisten sosiaalityöntekijöiden kokemuksia työnsä kuormittavuudesta ja ristiriidoista verrattuna muiden Pohjoismaiden kollegoiden kokemuksiin. Sitaatti kirjoittajien johtopäätöksistä:
”Tulokset maiden välisestä vertailusta ovat selviä. Suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat erittäin kuormittuneita ja kokevat paljon ristiriitoja työssään. Ero muihin Pohjoismaihin on merkittävä… Suomalaista sosiaalityön kenttää leimaa krooninen työntekijä***, jota on yritetty paikata palkkaamalla epäpäteviä sijaisia.”
Kirjoittajat pohtivat pitkään, miksi Suomen tilanne on näin huono ja miten sitä voitaisiin parantaa. Toivottavasti kaikki selvitysten tekijät lukevat myös tämän YP:n artikkelin.