Nyt kun illat pimenevät, yöt kylmenevät ja ruskan väriloisto vähitellen hiipuu pois, on aika ajatella mennyttä kesää. Radio Suomi lähetti kesällä haastattelu-sarjan otsikolla ”Sanoitettu kesä”, jonka jaksoista yksi jäi erityisesti mieleen eli suosikkirunoilijani Ilpo Tiihosen haastattelu 11.7.2019, joka löytyy edelleen Ylen Areenasta.
Mieleen jäi varsinkin tämä: ”Ilpo Tiihosen mielestä vanha kansanloru ’Kuu kiurusta kesään’ on yksi suomen kielen kauneimpia runoja, siinä ollaan hyvän runouden äärellä.”
Minua tämä teesi hätkähdytti, hyvällä tavalla. Olen pienen ikäni osannut tuon lorun ulkoa – mutta mikä tekee siitä runoutta. Kerrataanpa:
”Kuu kiurusta kesään,
puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.”
Loppusoinnuista lorussa ei ole tietoakaan, mutta sen sijaan sanojen aluista ja alkukirjaimista tulee sarjatulella etenevä ketju, joka soi ja helisee. Ensinnäkin se on sellaisena helppo muistaa. Toiseksi se tiivistää sukupolvien saatossa syntyneen kokemuksen: näin kevät etenee, suunnilleen tässä järjestyksessä linnut tuovat kevään. Loru välittää siis asiatietoa helposti muistettavassa muodossa, mutta sen ”henki” on sanallisen ilotulituksen tuottamassa kevään odotuksessa.
Sittemmin runous on irtaantunut asiatiedon välittämisestä ja muistin tukemisesta – ja viime aikoina aika kauaksikin akateemisiin kokeiluihin. Mutta parhaat runoilijat ovat onnistuneet säilyttämään vanhan perinteen ytimen: kyvyn kertoa sanojen rytmityksellä ja yllättävillä kuvilla juuri tämän hetken, juuri tämän tunnelman. Ilpo Tiihonen kuuluu näihin valittuihin. Olen aikanaan monta kertaa siteerannut YP:ssä Ilpon runoa ”Depis” (kokoelmasta ”Hyvät, pahat ja rumat”, WSOY 1984) ja teen sen tässä taas kerran. Siinä ei olla enää kesän odotuksessa, vaan syksyn olemuksessa:
”Syksy. Potkin satasia
joitten lima tarttuu saappaisiin
ja valuu pois.
Poliisit poppelien oksilla
itkevät puhjenneita ilmapallojaan
ja yön selkään märät lehtikasat
huokaavat kuin laho kuoro.
Ja jonkun monumentin jalustalla
istun monttu auki, katson
kuinka ilta
kuun kuin pisteen päivän lauseen päähän
hitsaa juuri oikealle paikalleen.”