Kuntien sisälle kätkeytyy suuria eroja huono-osaisuudessa

Tässä blogitekstissä havainnollistamme, miten huono-osaisuudessa on suuria eroja kuntien välillä, mutta myös niiden sisällä. Erojen havainnoinnin ja esille tuomisen myötä voidaan pohtia erojen merkityksiä, mikä puolestaan auttaa hahmottamaan, mitä erojen kaventamiseksi voidaan tehdä kunnissa yhteistyössä asukkaiden kanssa

Käytämme esimerkkinä kuntia kolmelta alueelta: pohjoisesta, keskisestä ja eteläisestä Suomesta. Huono-osaisuuden ulottuvuuksiin ja niiden osamittareihin voi kaikkien kuntien osalta tutustua tarkemmin osoitteessa www.diak.fi/eriarvoisuus (Diakonia-ammattikorkeakoulu i.a.). Kuntien sisäistä vaihtelua arvioimme alimpaan tuloluokkaan kuuluvien osuudella ja erikseen rakennetulla ”rahattomien ja lamaantuneiden” osuudella [1].

Kuntatasolla huono-osaisuusindikaattoreita vertaillaan maan keskitasoon (100). Rovaniemellä on hieman enemmän huono-osaisuutta (115) maan keskitasoon verrattuna. Rovaniemi on lähellä naapurikuntien tilannetta. Tampereella huono-osaisuutta ja siitä aiheutuvia vaikeuksia on maan keskiarvoa selvästi enemmän (152). Tampere on naapurikuntiaan heikommassa asemassa käytetyillä mittareilla mitaten. Espoon yleinen huono-osaisuus on, ehkä hieman ennakkokäsityksestä poiketen, samalla tasolla Rovaniemen kanssa (113). Espoo on lähellä naapurikuntia.

Kuntien sisäiset alue-erot ovat suuret

Rovaniemellä alimpaan tuloluokkaan kuuluvien aikuisten osuus on 19,8 %, ja vaihtelu postinumeroalueiden välillä on suurta 10,8 % ja 45,7 % välillä. Korkeimmillaan osuus on 35–45 prosenttia aikuisväestöstä. Toisen ääripään muodostavat alueet, joissa osuus on alle 14,5 prosenttia. Moniulotteisen köyhyyden kuva on Rovaniemellä hieman erilainen. Erot alueiden välillä eivät ole niin suuret kuin tulojen perusteella tehty luokittelu. Kahdeksalla alueella noin 15 prosenttia kotitalousväestöstä on ennusteen mukaan moniulotteisesti köyhiä. Saman verran on alueita, joissa moniulotteisesti köyhiä on puolet vähemmän.

Kuvio 1. Rovaniemen postinumerotasoiset muuttujat (luokittelumenetelmänä Jenksin luonnollinen luokittelu)
Tampereella alimpaan tuloluokkaan kuuluvia on 22,2 % aikuisväestöstä. Tampereella kahdella korkeimman osuuden alueella aikuisväestöstä 27–33 prosenttia kuuluu alimpaan tuloluokkaan. Vähäisintä tuloköyhyys on alueilla, joissa tuloköyhiä on 14–17 prosenttia aikuisväestöstä. Moniulotteinen köyhyys on alueellisesti yleisempää kuin tuloköyhyys. Pienimmillään moniulotteinen köyhyys on noin 8 prosenttia ja suurimmillaan noin 15 prosenttia.

Kuvio 2. Tampereen postinumerotasoiset muuttujat (luokittelumenetelmänä Jenksin luonnollinen luokittelu)
Espoossa alimpaan tuloluokkaan kuuluvia on 17,8 %. Kaupungissa on runsaasti postinumeroalueita, joissa tuloköyhyys on vähäistä, jolloin aikuisista tuloköyhiä on vähemmän kuin joka kuudes. Osuuksien vaihteluväli näyttää suurelta: 11,2 prosentista jopa 57 prosenttiin, mutta suurin osuus on opiskelijavaltaisessa Otaniemessä. Kolmella postinumeroalueella tuloköyhien osuus nousee vähän yli 20 prosentin. Moniulotteisella köyhyydellä arvioituna tilanne ääripäiden välillä kapenee huomattavasti, mutta erot alueiden välillä pysyvät samankaltaisina. Matalimmillaan moniulotteisesti köyhissä perheissä asuu noin 7 prosenttia väestöstä, kun taas korkeimmillaan luku on alle 14 prosenttia.

Kuvio 3. Espoon postinumerotasoiset muuttujat (luokittelumenetelmänä Jenksin luonnollinen luokittelu)

Alue-erot herättävät kysymyksiä eriarvoisuudesta

Väestöltään ja/tai pinta-alaltaan suurten kuntien kannattaisi tarkastella toimintojaan mahdollisimman tarkoilla tiedoilla. Vaikka moni tilastotieto on saatavilla vain kuntatasoisena, niin joitain huono-osaisuuden ulottuvuuksia pystyy tarkastelemaan postinumero- ja jopa väestöruututasolla ainakin kunnan omasta tilastotuotannosta.

Postinumeroaluetarkastelua tarkempi analyysi nostaisikin kuntien sisäisiä eroja vieläkin suuremmiksi. Esimerkiksi Tampereen osalta ennustettu moniulotteinen köyhyys on alueellisesti yleisempää kuin tuloköyhyys, ja tuloköyhyyteen verrattuna moniulotteinen köyhyys on levittäytynyt laajemmalle alueelle. Väestöruutuaineisto saattaisi tuoda nämä erot vielä tarkemmin esille, ja helpottaa erojen kaventamiseen pyrkivien toimenpiteiden kohdentamista.

Esimerkiksi asuntopoliittisin keinoin voidaan vaikuttaa siihen, ettei pääsisi syntymään selkeästi rikkaiden ja köyhien asuinalueita. Sosiaalinen sekoittaminen on tärkeä asuntopoliittinen tavoite ja niin sanotut naapurustovaikutukset voivat olla merkittäviä. Tuloluokkien vaihtelu postinumeroalueiden välillä pistää pohtimaan, millä tavoin tähän ilmiöön voisi pureutua. Myös pienituloisilla on oltava mahdollisuus asua hyvinvointia tukevilla asuinalueilla. Lisäksi olisi mietittävä, voiko asuntopolitiikalla vaikuttaa eriytymiseen kaupungeissa, joissa on Rovaniemen tavoin pienituloisia maaseutualueita, vai tarvitaanko muitakin toimia?

Lähteet

Diakonia-ammattikorkeakoulu (i.a.) Huono-osaisuus Suomessa –karttasivusto. Saatavilla 9.3.2021 www.diak.fi/eriarvoisuus

Kainulainen, Sakari. 2019. Milloin tulot riittävät edes kohtuulliseen elämään? Yhteiskuntapolitiikka 84 (2019): 1.

[1] Kuntien sisäistä vaihtelua tarkastellaan postinumerotasoisesti kahdella muuttujalla. Toisena muuttujana on Tilastokeskuksen Paavo-postinumeroaluetilastoista laskettu “Alimpaan tuloluokkaan kuuluvat täysi-ikäiset”, ja toisena muuttujana on erikseen laskettu (ks. Kainulainen 2019) moniulotteinen köyhyys, eli niin sanottu “Rahattomat ja lamaantuneet” -muuttuja. Jälkimmäisen muuttujan perusteella on laskettu ennuste kullekin postinumeroalueelle sen asuntokuntaan kuuluvan väestön kotitalouden rakenteen pohjalta laskemalla kunkin kotitaloustyypin “Rahattomien ja lamaantuneiden” osuus ja kertomalla tämä vastaavan kotitaloustyypin osuudella postinumeroalueen kotitalouksista. Kotitaloustyyppejä oli yksinäistaloudet, yksinhuoltajataloudet, pariskunnat, lapsiperheet ja muut. Kotitaloustyyppeihin kuuluvien väestömäärät on lasketettu Tilastokeskuksella niin, että kukin kotitalous jakautuu kahteen alimpaan tulodesiiliin kuuluviin ja muihin tulodesiileihin kuuluviin.