Suomalaisen sosiologian Grand Old Man ja hyvä ystäväni Klaus Mäkelä kuoli 17. joulukuuta 2013. Vajaa kuukautta myöhemmin kirjoitin tähän blogiin jutun, jonka otsikko oli sama kuin yllä oleva tässä jutussa.
Teksti sai käyntejä hurjaan tahtiin ja siitä tuli luetuin juttu, mitä tähän blogiin (jonka aloitin talvella 2006) olen kirjoittanut. Kun THL vaihtoi suunnilleen vuosi sitten blogien nettialustan, kaikki vanhat laskurit silloin nollautuivat. Tämän kyseisen jutun kävijämäärä oli tuolloin lähes 9000. Heikki Hiilamolle tuo olisi vain keskivertoluku, mutta minua se kovasti lämmitti, jutun kohteen ja itse jutun takia.
Mutta ei tuon tekstin suosio siihen loppunut, vaan uusi laskuri on raksuttanut koko ajan. Kun äsken kävin pitkästä aikaa katsomassa sitä (löytyy oheisesta blogiarkistosta, julkaistu 10.1.2014), sen kävijämäärä oli 830 eli paljon enemmän kuin monilla tuoreemmilla teksteillä.
Samalla huomasin, että juttuun oli tullut sen historian ensimmäinen kommentti, vain pari päivää sitten, ja se kuuluu näin:
”No hitto. Ensinnäkään siis sama toimijasubjekti-kudos ei ole sekä meissä että unelmissa, vaan olemme olemuksellisesti samaa kudosta. Toisekseen elämä ei myöskään ole toimijasubjekti, vaan pikemminkin kietoja on nimenomaan uni. Lokatiivien taju kai kankaalla?”
Täytyy sanoa, että kommentissa on sellaista kielen lumoa, etten ensilukemisella ymmärtänyt siitä mitään. Nettilähteiden avulla selvisi, että lokatiivi on uralilaisille kielille, kuten suomelle ja unkarille, yhteinen vanha paikallissija, josta jäljellä on enää yksittäisiä jäänteitä (kuten adverbit kotona, ulkona, kaukana). Sen on korvannut yleisempi essiivi, olla jonakin (olla lapsena, isänä, eläkeläisenä).
Näiden tietojen valossakaan kommentin teksti ei oikein suostunut avautumaan. Jäi hiukan samanlainen olo kuin luettuani äsken sitaatin Anne Bernerin tekstistä. Berner on verkkosivuillaan avautunut viime viikon turbulenssista ja vakuuttaa yrittävänsä aina parastaan (kertoo Demokraatti 29/1). Mikä olisi vaihtoehto, Berner kysyy ja vastaa:
”Mitä ideaa on missään toiminnassa, jos se muotoutuu kuin suuntavaistoa vailla olevien juoksukilpailu Monty Pythonissa?”