Peruspalveluministeri Susanna Huovinen kertoi sote-uudistuksen julkistamistilaisuudessa hätkähtäneensä seitsemän kuukauden ministeriuransa aikana kaikkein eniten Suomen terveyseroja. Kovista ponnisteluista huolimatta erot ovat revenneet aina vain räikeämmiksi. Huovinen toivoi, että uusi sote muuttaisi vihdoin tilanteen. Olin tilaisuudessa mukana järjestämislakityöryhmän jäsenenä.
Terveyseroja voi karkeasti sanottuna kaventaa palveluilla kahta eri reittiä: kohdentamalla ennaltaehkäiseviä palveluita ja korjaavia palveluita nykyistä paremmin huono-osaisille. Valitettavasti paljon puhutut terveyden edistämisen palvelut jäivät sote-esityksessä kuntien vastuulle. Kunnat tuskin panostavat uudistuksen jälkeen nykyistä enemmän huono-osaisten ennaltaehkäiseviin palveluihin.
Entä korjaavat palvelut? Sote-uudistuksen tärkein tavoite on yhdenvertaisten korjaavien palveluiden turvaaminen. Lakiehdotus käsittelee kuitenkin vain niitä palveluita, jotka ovat nyt kuntien vastuulla. Toisin sanoen tavoitteena on se, että esimerkiksi kaikissa Suomen kunnissa saisi terveyskeskuksissa yhtä helposti ja nopeasti yhtä laadukkaita ja kustannusvaikuttavia terveyspalveluita.
Sosioekonomisia terveyseroja aiheuttaa kuitenkin se, että paremmin toimeentulevat käyttävät muita useammin nopeampia ja laadukkaampia yksityisiä palveluita (ennen muuta työterveyshuoltoa). Tähän ongelmaan lakiehdotus ei puutu.
Uudistus saattaa kuitenkin parantaa niiden terveyspalveluiden tasoa, joita huono-osaiset käyttävät. Se voi onnistuessaan luoda nykyistä toimivampia palveluketjuja, kasvattaa perustason palveluiden resursseja, selkeyttää vastuusuhteita ja parantaa henkilöstön saatavuutta. Tämän toivon tiellä on kuitenkin linjaus siitä, että vähintään 20 000 asukkaan kunnat saavat edelleen vastata peruspalveluista, mukaan lukien terveyskeskuksista.