Tässää on tullut koettua déjà-vu -ilmiö. 1990-luvun laman aikaan nousi nopeasti alkoholirajoitusten poistamisvaatimusten hyökyaalto. Kun Suomi oli silloin liittymässä EU:hun, lähes euforisesti ajateltiin, että jäsenyyden myötä kaikki holhoaminen viinan suhteen vihdoin päättyy.
Samaan aikaan nousi ennennäkemättömän laaja vastustus tupakointia kohtaan. Rinnan alkoholirajoitusten purkamisten kanssa tupakointi kiellettiin työpaikoilla 1995.
Nyt on menossa samantyyppinen kaksisuuntainen projekti. Nykyiset hallituspuolueet haluavat kilvan liberalisoida alkoholimyyntiä ja -rajoituksia. Keskustapuolue, joka vielä muutama vuosi sitten halusi laimentaa keskioluen kakkosolueksi, haluaa pitempiä myynti- ja anniskeluaikoja, persut vaativat a-olutta ja kokoomus viinejä marketteihin.
Samaan aikaan (25/2) on julkistettu lakiesitys, joka edelleen kiristäisi tupakointia koskevia (jo nyt mittavia) rajoituksia. Esityksen mukaan taloyhtiöt voisivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntojen parvekkeille, pihoille ja itse asunnoille. Kiinteistöliiton kannanoton mukaan pitäisi saada säädös, jonka mukaan taloyhtiö voisi ottaa asunnon haltuunsa, jos asuja ei kieltoja noudata.
Mistä moinen kaksisuuntaisuus johtuu? Kansanterveyden edistäminen ei tätä eroa selitä, sillä viina tappaa ja tuottaa enemmän kustannuksia yhteiskunnalle kuin tupakka. Ensimmäinen selitys on kulutuksen jakauma. Suuri enemmistö alkoholin käyttäjistä on kohtuukäyttäjiä, suurkuluttajia ja suurimpien ongelmien aiheuttajia on vain vähemmistö. Tupakanpolttajat taas jakautuvat aika jyrkästi kahtia: ne jotka polttavat, polttavat säännöllisesti. Satunnaispolttajia on vähän.
Toinen ja se olennaisin syy. Keskiluokan sisällä trendi on pitkään ollut tupakasta luopuminen, mutta työväestön ja ns. syrjäytyneiden sisällä polttaminen on edelleen yleistä (miehistä 20 % polttaa edelleen). Tupakanvastaisuus on erinomainen keino tehdä eroa luusereiksi ja menneisyyden ammateissa oleviksi leimattuihin, kun taas vapaa ja iloinen viinien ja laatuväkevien nautiskelu kuuluu olennaisena osana luovan luokan elämäntapaan.
Nämä ovat pitkäkestoisia trendejä. Kolmas syy, joka selittää déjà-vu -ilmiön, on se, että 1990-luvun alussa maassa oli porvarihallitus – kuten on nytkin. Molemmat leikkaavat julkisia menoja ja karsivat työntekijöiden etuuksia, mikä aiheuttaa poliittista vieroksuntaa. Etsimättä tulee mieleen, että kummassakin tapauksessa halutaan nyt kalastella poliittista suosiota kumartamalla hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa ja samalla pyllistämällä työväestön suuntaan.
Ajatus ”savuttomasta Suomesta” kiteytyi hallinnon sisällä suunnilleen 10 vuotta sitten. Pyrkimys oli saavuttaa tavoite vuonna 2040, kunhan lainsäädännöllä rajoitettaisiin tupakointia etenevästi ja systemaattisesti kaikin tavoin. Siitä pitäen sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet ovat innolla ajaneet tätä strategiaa, ja nyt kiristetysti niin, että nykyinen lakiesitys tähtää savuttomaan Suomeen jo vuonna 2030.
Virkamiesten strategia noudattaa samaa logiikkaa mitä aiemmin toteutettiin prostituution suhteen: myydä saa, mutta ostaminen on rangaistavaa. Käänteinen kieltolaki.