Pieneksi jääkaudeksi sanottu ilmastonmuutos koetteli Pohjolaa 1500-luvulta lähtien. Sen yksi jäinen piikki osui vuosiin 1696–97. Sääolot menivät aivan sekaisin, helmikuussa tuli kevät, sen jälkeen pitkä takatalvi eikä kesää ollenkaan, pelkkää sadetta, ja elokuiset hallat tuhosivat sen viljan, mikä oli vielä jäljellä. Nälkä ja taudit tappoivat noina kuolonvuosina kolmanneksen suomalaisista.
Sitten äkisti helpotti. Säät normalisoituivat ja elämä alkoi taas voittaa. Mirkka Lappalainen nostaa kirjassaan (Jumalan vihan ruoska 2012) esiin paljonpuhuvan ajallisen kytkennän. Ruotsissa joku purki säiden äkkikäännöksestä syntyneen tunnereaktion tekstiksi ja joku sen sävelsi aivan 1600-luvun lopulla (ei ole tarkkaa tietoa, ketkä), ja laulu päätyi ruotsalaiseen virsikirjaan. Muutama vuosi myöhemmin eli 1700 virren suomensi virsikirjatoimikunnan puheenjohtaja Erik Cajanus ja sen ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
Omilta kouluajoiltani muistan, kuinka valoisalla tunteella tuon jokakeväisen laulun heleät sanat ja lempeästi aaltoileva sävel täyttivät mielen. Sen pohjalta voi vain kuvitella, miltä nälän, tautien ja kuoleman painajaisvuosista selvinneistä tuntui tuota virttä aikanaan laulaa.
Nykyisessä virsikirjassa virren numero on 571. Toinen jäinen piikki iski Pohjolaan 1860-luvulla. Sen suurina nälkävuosina nälkään ja tauteihin kuoli 150 000 suomalaista. Kun säät normalisoituivat ja elämä alkoi taas voittaa, Elias Lönnrot kirjoitti 1871 tekstin ”Taas kukkasilla kukkulat”, joka yhtä lailla ylistää luonnon uutta elpymistä ja maan kasvuvoiman palautumista. Sen numero virsikirjassa on 572.
Tuolloisten yhteiskuntien talous oli maataloutta, joka eli täysin luonnon armoilla. Nykyinen talous on teollistunutta, kaupungistunutta ja globaalia, mutta yhtä lailla se on yhtäkkisten ja arvaamattomien jäisten shokkien armoilla. Vaikka niiden vaikutukset eivät nyt ole niin dramaattisia ja armottomia kuin aiemmin, niiden käännekohdat kiteytyvät myös nyt emotionaalisesti latautuneisiin lauluihin. ”Den glider in” herkistää ja sytyttää edelleen ne suomalaiset, jotka ovat eläneet Suomen ensimmäisen maailmanmestaruuden jääkiekossa 1995 (sekin oli kaappaus Ruotsista). Se kokemus katkaisi 1990-luvun laman henkisen selkärangan.
Päättyykö nykyinen pitkä taloudellinen ja henkinen taantuma Suomessa koskaan? Jos (ja kun, kuten uskon) siihen käännekohta joskus tulee, sen tuottama vapauttava tunneilmapiiri ilmenee ja kiteytyy (myös) jossain laulussa. Milloin ja millaisessa, on mahdoton ennustaa. Mutta kun armas aika taas joutuu ja joku onnistuu sen sellaiseksi pelkistämään, sen kyllä kaikki tunnistavat.