”Rouva Happonen ilmoitti kolme päivää ennen ensi-iltaa, että Jeesus-lapselle oli kohonnut kuume, Jeesus ei pystyisi hoitamaan rooliaan.”
Näin alkaa Jari Tervon pienoisromaani Jarrusukka, jota jaettiin ilmaisena kylkiäisenä eilen kirjan ja ruusun päivänä. Kirjan päähenkilö on kulttuurihistorian tohtori ja dosentti, mutta on tilapäisesti tuuraavana peruskoulunopettajana maahanmuuttolähiössä. Tekeillä on joulujuhlan seimikuvaelma, minkä dosentti tietää olevan katolista perinnettä, joka on levinnyt myös luterilaisiin maihin – koska Jeesuksessa, Mariassa ja itämaan kolmessa tietäjässä yhdistyvät usko, syntymän ihme ja tiede.
Jotta kuvaelma olisi älyllisesti stimuloiva, sen kaikkien henkilöiden pitää dosentin mielestä olla aitoja, myös Jeesus-vauvan Jo sovitusta roolituksesta alkavat Jeesuksen lisäksi livetä myös muut, ja dosentti joutuu keksimään varsin monenlaisia tapoja korvaaviin ratkaisuihin. Seuraa villiä menoa, absurdia realismia tai hulvatonta komiikkaa, miten vain. Mutta voi siitä lukea myös metatasoja.
Jeesus-vauvan hankinta on prosessin hankalin, mutta ei ole helppoa Neitsyt Mariankaan etsiminen. Dosentti keksii keinoksi ilmoituksen laiton nettiin, ja pian on kaksi poliisia oven takana ja dosentti viedään Pasilan poliisiasemalle. Tekö laitoitte nettiin tämän ilmoituksen, poliisit kysyvät ja osoittavat näyttöä. Ruudulla lukee: ”Etsitään neitsyttä pienimuotoiseen rituaaliin” ja puhelinnumero.
Jari Tervo on hulvaton Uutisvuodon kapteeni ja terävä kolumnien kirjoittaja, mutta Tervon paksuihin romaaneihin en oikein ole saanut otetta. Tämän Jarrusukan luin äsken yhdeltä istumalta, niin komeaa ja värikästä oli sen meno. Vuosi sitten kirjan ja ruusun päivä aloitti tämän ilmaisen pienoisromaanin perinteen, ja ensimmäinen opus oli Tuomas Kyrön Miniä. Sekin oli tolkuttoman hyvä, ja niinpä sen pohjalta on tekeillä elokuva. En ihmettelisi, jos näin kävisi myös Jarrusukalle.
Kulttuurihistorian asiantuntijana dosentti tekee koko ajan valppaita huomioita ajan ilmiöistä ja tekee niistä merkintöjä kännykkäänsä. Eräänä päivänä dosentti törmää hänelle vieraaseen sanaan jarrusukka, ja kysyy sen merkitystä naapurin rouvalta. ”Estää liukastumista. Taaperot niitä käyttää ja vanhukset”, rouva Lindsten valistaa. Päästyään työhuoneeseensa dosentti tallentaa muistiinpanon: ”Elämä, tuokio jarrusukkien välillä”.