Hesari antoi eilen (10/1) puolitoista aukeamaa tutkija ja kirjailija Jari Ehrnroothin (s. 1959) madonluvuille suomalaisen (yleisemmin länsimaisen) yhteiskunnan tilasta. Ehrnroothin mukaan Suomen on vallannut hyvinvointiaate, jota tunnustavat kaikki poliittiset puolueet. Opin mukaan hyvinvointi on korkein tavoite, joka johtaa hyvään elämään ja onnellisuuteen.
Ehrnroothin mielestä oppi kadottaa tärkeimmän eli ajatuksen henkisestä kehittymisestä ja pyrkimyksestä arvokkaaseen elämään:
”Hyvinvointi ilman sivistystä ja moraalia ei ole muuta kuin primitiivistä hyvää oloa.”
Juttu sisältää kuvauksen Ehrnroothin henkilöhistoriasta. Lapsena hän kävi kyläkoulua Pohjois-Karjalassa. Hänen isänsä oli sen johtajaopettaja, joka piti päivittäisen aamunavauksen. Niiden moraaliset opetukset edustivat selkeyttä ja tasapainoa. Ehrnrooth kuvaa, kuinka joka aamu he katsoivat kohti moraalista horisonttia. Hän sanookin olleensa lapsesta saakka hengellinen, uskonnollinen persoonallisuus.
Oppikoulussa lapsenusko ei kestänytkään. Ehrnrooth päätyi marxilais-leniniläiseen opintopiiriin ja pian taistolaiseen nuorisoliikkeeseen. Siihen petyttyään hän viehättyi opiskeluvuosinaan 1980-luvulla eksistentialismista, yksilöllisen vapauden ideasta ja postmodernista ajattelusta. Hän vaati ahtaasta kansalliskulttuurista luopumista, juhli yhtenäiskulttuurin hautajaisia ja toivotti tervetulleeksi erillisten yksilöiden maailman, jossa ei tarvita pyhää yhteyttä eikä yhteisen mielen karttoja.
Nyt Ehrnrooth on luopunut näistäkin:
”Minkä eksistentialismi teki ihmiselle, sen postmodernismi teki kulttuurille. Näiden oppien jälkeen nihilistinen vapaus vallitsee niin sisällä kuin ulkona.”
Ehrnrooth on onnistunut elämänsä aikana käymään läpi kaikki olennaiset länsimaiden ideologiset virtaukset viimeisen sadan vuoden aikana: perinteisen kristillisyyden, marxismin, eksistentialismin ja postmodernismin. Olisi helppo nähdä hänet pelkästään eräänlaisena pelastus-addiktina, joka hurmaantuu uusista totuuksista sitä mukaa kuin vanhat tuntuvat pettävän.
Kehä ei kuitenkaan kierry umpeen, Ehrnrooth ei ole nyt löytänyt uutta ismiä eikä tarjoa uudeksi totuudeksi paluuta lapsuutensa kristillisyyteen. Tosin hän sanoo, että kaiken pohjaksi tarvittaisiin perusmoraalista uskoa Jumalaan – joka on tavoittamaton ja josta ei voi sanoa oikeastaan mitään. Silti
”Raamattu puhuu ihmisten perimmäisen kaipauksen ja toivon kohteista. Ikuisesta rauhasta, sopusoinnusta, oikeamielisyydestä, hyvyyden ja rakkauden voitosta. Tämä on jotakin radikaalisti korkeampaa kuin hyvä elämä tai onnellisuus.”
Tarkoittaako Ehrnrooth siis, että hyvinvointivaltion luominen on syy näiden korkeampien arvojen rapautumiseen? Hesarin toimitus näyttää ainakin näin tulkitsevan. Netissä juttua mainostetaan kissankorkuisin kirjaimin otsikolla ”Hyvinvointiyhteiskunta perustuu valheelle”.
Ystävällinen tulkinta taas olisi, että Ehrnroothin mielestä hyvinvointi ei tavoitteeksi riitä, tarvitaan enemmän, siis korkeampaa. Että on palattava – tai paremminkin taas noustava – niihin valistuksen ja vapauden kestäviin perusarvoihin, joiden voimalla länsimainen kulttuuri aikanaan aloitti pitkän nousunsa.