TV1:ssä pyörii parhaillaan Jane Austenin kesken jääneen romaanin pohjalta taitavasti tehty ja hyvin näytelty sarja nimeltä Sanditon, joka on enää viimeistä osaa vailla (esitetään 25/2, mutta koko sarja on jo Ylen Areenassa).
Sarjan peruskuvio on samantyyppinen kuin Jane Austenin kuuluisimmissa romaaneissa. Kyse on ihmisten unelmista ja toiveista (ennen kaikkea pariutumiseen liittyvistä), jotka törmäävät aikansa realiteetteihin ja sovinnaiseen moraaliin. Syntyviä ristiriitoja Austen kuvaa terävästi ja suorasukaisesti, myös ironian ja huumorin keinoin.
Äkkiä arvioiden Sanditon-sarja näyttäisi toistavan ns. romanttisten viihdekirjojen kaavaa. Eteenpäinpyrkivä, laajasti kirjallisuutta lukenut ja hyväsydäminen maalaistyttö kohtaa sulkeutuneen ja kulmikkaan sinkku-aatelismiehen, jonka kanssa syntyy aluksi kaikenlaista kärhämää ja vierautta.. Nainen inhoaa miestä, kunnes pala palalta miehen ulkokuori alkaa murtua ja syntyy aito kontakti. Siinä vaiheessa käy kuitenkin ilmi, että miehellä on vanha rakkaus, jossa nainen aikanaan valitsi toisen – mutta nyt tuo toinen on yllättäen kuollut, ja nainen (rikas eliittinainen) tarjoutuu uudelleen vanhalle heilalleen.
Seitsemännen jakson lopussa aatelismies kuitenkin sanoo maalaistytölle: ”Samaan virtaan ei voi astua kahta kertaa”. ”Tiedän”, vastaa sivistynyt tyttö, ”Herakleitoksen mukaan virta eikä virtaan astuja ole enää samoja.” Tähän mies sanoo, ettei ole täydellinen, mutta siitä hän on varma, ettei ole kenenkään muun kanssa ollut enemmän oma itsensä kuin tämän maalaistytön. Tähän jakso päättyi ja ounastelen, että nyt tiistain viimeisessä jaksossa he tavalla tai toisella saavat toisensa.
Jos tarinan kaari tuntuu kliseiseltä, se on näköharha, jossa historiaa luetaan lopusta alkuun päin. Austen kirjoitti kirjansa 1800-luvun alkupuolella ja oli ensimmäinen, joka suorasukaisesti paljasti parisuhdemarkkinoiden vallitsevat todelliset motiivit: millainen titteli on, mikä on asema seurapiireissä, kuinka pitkälle saldo riittää. Kaiken tämän kaupankäynti-menon keskeltä Jane Austen löytää sellaisten parisuhteiden mahdollisuuden, joissa ulkoiset tekijät eivät enää määrää, vaan se, jos kokee toisen niin, ”ettei ole kenenkään muun kanssa enemmän oma itsensä kuin sinun kanssasi”.
1800-luvulla tämmöinen painotus oli ennenkuulumatonta, ja siihen samaan perustuu Jane Austenin yhä edelleen jatkuva suosio – sielun veljen tai sisaren löytäminen sovinnaisen pintaliidon keskeltä on yhä hankalaa. Samasta syystä Jane Austenin kirjojen peruskuviot ovat kopioimisen kautta muuntuneet ajan myötä toisteisiksi kliseiksi.