YP:n pitkäaikainen kirjoittaja ja vanha hyvä ystäväni Matti Piispa lähetti itsenäisyyspäivän jälkitunnelmissa niin osuvia ja puhuttelevia mietteitä, että pyysin kaimalta luvan julkaista viestin sitaattina tässä blogissa. Ja kun kaima antoi luvan, tässä se on:
”Keskimäärin 2,2 miljoonaa suomalaista katsoi, kun noin 1800 suomalaista kätteli presidenttiparia. Itse kyllästyin noin sadannen kohdalla ja lähdin Hietaniemen hautausmaalle. Tulin sinne vasta kahdeksan jälkeen, mutta tervakynttilät hohtivat edelleen kauniisti valkoisessa hangessa sankarihaudoilla. Olen/olemme monena vuonna tehneet saman vierailun, monenlaisessa säässä, ja näky herkistää aina.
Näissä tunnelmissa aloin miettiä, mitä itsenäisyys ja isänmaa minulle merkitsevät. Päädyin seuraavaan. Se on aika fraseologinen, mutta en nyt parempaankaan pystynyt. Osittain se on myös utopia ihanne-isänmaastani.
Itsenäinen isänmaa on vapautta jostakin: alistamisesta, köyhyydestä, turvattomuudesta.
Itsenäinen isänmaa on vapautta johonkin: koulutukseen, tietoon, itsensä ilmaisemiseen.
Itsenäinen isänmaa on äidinkieli.
Opin vapaus jostakin/vapaus johonkin -erottelun aikoinaan Erich Frommin jostakin kirjasta. Wikipedia ilmoittaa positiivinen/negatiivinen vapaus -erottelun isäksi Isaiah Berlinin, mutta toteaa saman ajatuksen esiintyneen jo liberalismin klassikolla John Stuart Millillä.
Yritin tarkistaa myös ’isänmaani on äidinkieli’ -sanonnan alkuperää, mutta en onnistunut. Minulla on sellainen etiäinen, että se esiintyisi Samuli Parosen kirjassa ’Maailma on sana’. Se on paras koskaan lukemani aforismikirja; myös Erno Paasilinna piti Parosta suuresti arvossa.
Lopuksi: toiveikasta talvimieltä – mikä toivotus taas on lähtöisin Veikko Huoviselta, Hamsterit-kirjasta!
t. Matti P. ”