Toukokuun 30. päivänä yli 30 000 ihmistä oli kerääntynyt Hakametsän jäähallin parkkipaikalle Tampereella juhlimaan edellispäivänä varmistunutta Suomen maailmanmestaruutta jääkiekossa. Koko Suomen joukkue oli lavalla, ja jokaista juhlittiin erikseen – eniten joukkueen kapteenia Valtteri Filppulaa, Marko ”Mörkö” Anttilaa ja valmentaja Jukka Jalosta.
Juhlan ehkä liikuttavin hetki sekä joukkueen että yleisön keskuudessa koettiin, kun Paula Vesala ja Waltteri Torikka esittivät duettona Sibeliuksen Finlandian hymni-osan. Pian sen jälkeen sadat Suomen pienoisliput alkoivat taas yleisömeressä liehua, kuten olivat liehuneet jo aiemmin koko juhlan ajan.
Se, mitä koettiin, oli vanhojen isänmaallisuuden symbolien – Suomen lipun, Sibeliuksen Finlandian ja Suomen vaakunaeläimen eli leijonan – uudistisyntyminen ja syväpesu. Viime vuosikymmeninä näitä ydinsymboleita on pyritty omimaan äärijärjestöjen käyttöön ja isänmaallisuus itsessään on pyritty samaistamaan fanaattiseen siilisuomalaisuuteen, aggressiiviseen nationalismiin.
Vastaavanlainen kansallisen yhteenkuuluvaisuuden ja toivon lataus oli vuonna 1995, kun Suomi ensimmäistä kertaa voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Suomi oli silloin uinut syvässä lamassa kolme vuotta, ja ensimmäiset elpymisen merkit, mm. Nokian nousu, alkoivat olla näkyvissä. Ja juuri tähän hetkeen, orastamassa olleen nousun keskelle, lätkäjoukkue teki ensi kertaa sen, mitä siltä oli vuosikymmenet odotettu ja aina hartaasti petytty. Tuo voitto yhdisti kansaa ennennäkemättömällä tavalla ja loi toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Tämä nykyinen nuorten miesten MM-voitto näyttää yhdistävän kansaa aivan samalla tavalla, koska sen taustalla vaikuttaa yhtä syvä murros kuin 1990-luvulla. Kaksivuotinen korona-aika on väistymässä ja helmikuun 24. päivänä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, ja miltei yhdessä yössä Suomen kansan enemmistö kääntyi kannattamaan Nato-jäsenyyttä ja nyt kannattajia on jo valtaosa. Samaa mieltä ovat nyt valtionjohto ja eduskunta, ja jäsenyyshakemus on jätetty.
Nato-ratkaisu on suora seuraus Venäjän käynnistämään brutaaliin sotaan Ukrainaa vastaan. Venäjän nykyjohdon uhka naapurimaitaan kohtaan avasi suomalaisten silmät. Kuten Sauli Niinistö totesi Putinille: ”On syytä katsoa peiliin.”
Nato-kysymys on vuosikymmeniä jakanut suomalaisia eri leireihin, ja jäsenyyden kannattajia on pitkään ollut vain pieni vähemmistö. Kevään aikana kuvio kääntyi päälaelleen. Turvallisuuspoliittisen kahtiajaon katoaminen Suomesta on todella suuri sisäpoliittinen ja mentaalinen murros.
Tätä uudella tavalla yksimielistä ja raikasta suomalaista isänmaallisuutta juhli myös Hakametsän parkkipaikan yleisömeri. Isänmaallisuus ei ole toimimista muita kansoja vastaan, vaan oman puolesta – ja tarvittaessa maksimaalisen turvan hakemista brutaaleja diktaattoreita vastaan.