Pääministeri Sipilän hallituksen ohjelman mukaan Suomessa tavoitellaan innovatiivisille hankinnoille viiden prosentin osuutta kaikista julkisista hankinnoista. Jos prosenttiosuudella viitataan euroihin, tarkoittaa linjaus noin 1,5 miljardin panostusta innovatiivisiin hankintoihin. Tavoite voi vaikuttaa ensisilmäyksellä kovalta.
Ennen kuin mittaviin hankintatalkoisiin ryhdytään, on syytä täsmentää innovatiivisten hankintojen luonnetta.
Joku voisi ajatella, että hallituksen tavoite edellyttää virastoja, kuntia ja ministeriöitä ostamaan innovaatioita. Ostamista edeltää aina päätös sen tarpeesta. On tiedettävä mitä haluaa, jotta voi tietää haluavansa sitä. Organisaatio joutuu määrittelemään tarkasti sen markkinoilla olevan innovaation, jonka se haluaa ostaa. Vasta tämän jälkeen tarjouspyyntö voidaan laatia ja tarjoukset pyytää hankintalain edellyttämällä tavalla.
Ostamisen dilemma on kuitenkin se, että ostava organisaatio harvoin näkee markkinoilla nousevia innovaatioita niin tarkasti, että se pystyisi määrittelemään ostettavan tuotteen riittävän kattavasti ostaakseen sen. Usein käy niin, että määrittelyiden valmistuessa ostettava tuote tai palvelu on jo entinen innovaatio.
Siksi tarvitsemme ostamisen sijasta hankintaa. Ostopäällikön ja hankintapäällikön ero on siinä, että ostajalla on sarja ostopäätöksiä, hankkijalla hankintoja ohjaava strategia.
Hankkija analysoi markkinatilanteen, käy vuoropuhelua toimittajien kanssa ja laatii strategian hankinnalle. Sellaisen strategian, joka parhaalla mahdollisella tavalla mahdollistaa innovaatioiden syntymisen sopimuskauden aikana. Innovaatiot syntyvät jatkuvan epäonnistumisen ja onnistumisen vuorovaikutteisessa syklissä. Koska yksi kymmenestä innovaatiosta on oikeasti hyvä, kannattaa ostaa mieluiten innovaatioprosesseihin kannustava sopimusmalli, eikä yhtä heikolla onnistumistodennäköisyydellä varustettua ideaa, joka saattaa jo ostohetkellä olla vanhentunut.
Kannustavien sopimusmallien keskiöön sopii tulosperusteisuus. Tulosperusteiset hankinnat voidaan kiteyttää niin, että hankitaan jatkuvaa tulosta, ei lopputulosta. Koska hankkija ei voi nähdä etukäteen innovaatioita, on sen pyrittävä ymmärtämään markkinoiden toimintalogiikkaa ja kannustettava jatkuvaan tuloksen tekemiseen.
Hallitusohjelman tavoite innovatiivisille hankinnoille ei ole liian kova, jos innovatiiviset hankinnat ymmärretään kannuste- ja sopimusmallien kautta. Tavoite on saavutettavissa, jos hankintayksiköt pystyvät riittävän ajoissa tunnistamaan tulevien vuosien hankinnoista ne, joihin tulosperusteisuus ja innovatiivisuus sopivat.
Optimismiin on syytä varsinkin siinä tapauksessa, jos euromääräisesti merkittävän sote-uudistuksen toteutuksessa noudatetaan Tuomas Pöystin johtaman työryhmän raportin suosituksia. Raportin yksi viesti on, että hankintayksiköiden tulisi yhdessä ja erikseen kehittää sellaiset hankintastrategiat, jotka mahdollistavat mm. uusien innovaatioiden pääsemisen palvelumarkkinoille. Tuottavuusloikan kokoinen ajatus.
Jos strategiat ja näkymä tulevaisuuteen kirkastuvat, on kyse enää toimivien kannustemallien etsimisestä. Onneksi käytännön työkalujen suhteen kehitystyö on ollut viime aikoina vilkasta ja mitä erilaisimpiin tarpeisiin löytyy toimivia kannustinmalleja. Enää uupuu se kokeilukulttuuri.