Kun Nelson Mandela kuoli, muisteltiin hänen elämäänsä monin tavoin. Eräs muistelun vahva juonne oli muusikoiden kampanjointi 1980-luvulla Mandelan vapauttamiseksi. Rohkeimmissa arvioissa on kirjoitettu, että populaarimusiikin välityksellä herännyt massojen tietoisuus oli ratkaiseva tekijä Mandelan vapauttamisessa.
Muusikoiden aktivismi nosti apartheid-politiikan ja Mandelan vankeuden ihmisoikeustaitelun symboliksi. Tämä kasvatti poliittista painetta Etelä-Afrikassa, mutta ennen kaikkea se pakotti läntisen maailman yritykset ja valtiot arvioimaan uudelleen suhteitaan Apartheid-hallintoon. Paine mielipidevangin vapauttamiseksi kasvoi kasvamistaan ja Mandela vapautettiin.
Suomessa on puhuttu läpi vuosikymmenten urheilusankarien esimerkin vaikutuksesta lasten ja nuorten liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen. Uusin mantra urheiluliikkeessä on suurten henkilötarinoiden luominen, jonkinlainen urheilijoiden uusmystifiointi, jotta ihmiset säilyttäisivät kiinnostuksensa urheiluviihteeseen. Tällainen sankaritarina rakennettiin mediassa esimerkiksi Tero Pitkämäen MM-mitalin ympärille Moskovassa: leikkauspöydältä kunniaan, ihmeteko! Kisan voittaneen Vitezslav Veselyn suoritus polvi aivan sökönä oli varmasti ihmeistä suurin. Sitä ei Suomessa muistettu, sillä urheilumedian oli aika implementoida suurten kotimaisten henkilötarinoiden strategia käytäntöön. (Tämä ottamatta mitään pois Pitkämäen hienosta suorituksesta).
Moskovan MM-kisoissa käytiin myös toisenlainen näytelmä. Ruotsalainen Emma Green Tregaro hyppäsi korkeuden karsinnoissa kynnet sateenkaaren väreihin maalattuna. Näin hän halusi vastustaa Venäjän tiukennettuja homolakeja. Käynnistyi mediaspektaakkeli, johon ministeri Arhinmäki tarjosi oman lisänsä heiluttamalla katsomossa sateenkaarilippua. Seurauksena oli paheksuntaa ja kauhistelua. Eri maiden urheilujohtajat pakenivat sääntöjen taakse: tällaista ei sääntöjen mukaan sallita, joten kiellämme sen jyrkästi ja irtisanoudumme kaikesta poliittisesta protestoinnista.
Myös tulevat jääkiekon MM-kisat pelataan Valkovenäjällä sen ihmisoikeustilanteesta huolimatta. Sotshin kisojen edellä Vladimir Putin toivotti seksuaalivähemmistöt tervetulleeksi, kunhan jättävät lapset rauhaan. Sotshin pormestari puolestaan ilmoitti BBC:lle, ettei kaupungissa ole homoja. Seksuaalivähemmistöt ovat hänen mukaansa tervetulleita kisoihin, kunhan eivät tyrkytä tapojaan. Jalkapallon MM-kisojen valmistelu Brasiliassa on taas herättänyt kansan keskuudessa vahvoja tunteita, sillä miljardeja syydetään terveydenhuollon ja koulutuksen sijaan stadionien rakentamiseen ja korjaamiseen.
Valkovenäjällä, Sotshissa ja Brasiliassa tallotaan siis tavallisten ihmisten sananvapautta, oikeutta yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja ihmisarvoiseen elämään – räikeästi. Toistaiseksi urheilumaailma vaikenee kaikesta tästä, sillä heidän itse luomissaan säännöissä kielletään poliittisten kantojen esittäminen. Tulevissa olympialaisissa poliittisia ilmauksia ei kannata odottaa suomalaisiltakaan urheilijoilta, sillä ne ovat aivan ehdottomasti kiellettyjä. Näin ainakin, mikäli asiaa kysytään Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Niemiseltä. Tämän hän linjasi kovasanaisesti Helsingin Sanomissa MM-kisojen kynsikohun yhteydessä.
Nelson Mandela muutti maailmaa. Hän vastusti rotusortojärjestelmää ja oli valmis jopa kuolemaan aatteen puolesta. Muusikot nousivat Mandelan tueksi ja kampanjoivat aktiivisesti apartheidia vastaan. Maailma muuttui, Mandela vapautui ja tarinan loppu on tunnettua historiaa.
Huippu-urheilijat ovat muusikoihin rinnastuvia roolimalleja nuorille – näin ainakin urheilupiireissä annetaan ymmärtää, kun puhutaan urheilijuuden positiivisista vaikutuksista nuoriin. Heillä on halutessaan mahdollisuus tehdä räikeitä yhteiskunnallisia epäkohtia näkyväksi sellaisella voimalla, joka mobilisoi massat vaatimaan muutoksia. Se on voima, joka saa parhaimmillaan hallitukset ja suuryritykset taipumaan. Teot vaativat joskus sääntöjen rikkomista, mutta ihmisoikeuksien rikkomisen katsominen läpi sormien on eettisesti kestämätön sääntö. (Mutta sitä urheilubisnes nykyisin tuntuu muutoinkin olevan).
Jokainen urheilija voi ja saa vapaasti valita, haluaako ottaa jollakin tavoin kantaa esimerkiksi Venäjän homolakeihin vai pysyäkö vaiti. Jokainen seuraa omaa vakaumustaan ja omia arvojaan. On myös kohtuutonta odottaa jokaisen yksittäisen urheilijan ottavan kantaa. Tulevia urheilun arvokisoja seuratessa ja median luomia sankaritarinoita ihmetellessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että taustalla piilee ruma todellisuus.
Median nostattamat tarinat ihmeparantumisista ovat tietoisesti rakennettua ja valikoitua sankaruutta, joka on sopivan hygieenistä urheilubisneksen ja -viihteen tarkoituksiin. Se on etäällä Nelson Mandelan perinnöstä, sankaruudesta, jolla muutetaan maailmaa, parannetaan sorrettujen asemaa tai edistetään ihmisten tasa-arvoa.