Tapasin tänään pitkästä aikaa entisen työnantajani Alkon entisen pääjohtajan Heikki Kosken. Koski erosi kaikkien yllätykseksi Alkon johdosta 1990-luvun puolivälissä ja oli työuransa loppuajan (1997–2003) Länsi-Suomen läänin maaherrana sekä Tampereen yliopiston kanslerina (1996–2004).
Kaiken muun ohella tuli puhetta Kari Hotakaisesta, jonka toipumisesta Heikki kysyi ja oli kovasti ilahtunut kuulleessaan, että uusi romaani on jo tekeillä. Heikki kertoi ihastuneena jo Hotakaisen esikoiskirjaan ”Harmittavat takaiskut” (1982) ja lukeneensa sitten kaiken, mitä Kari on sen jälkeen kirjoittanut.
Harmittavia takaiskuja Heikki oli siteerannut 1980-luvulla työympäristössä niin usein, että Alkon muu johto tilasi Hotakaiselta juhlarunon, kun Heikki täytti 50 vuotta 1990 – minkä Kari myös kävi syntymäpäivän pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa esittämässä. En tiennyt tästä episodista mitään, Karista tuli AP:n pitkäaikainen runokolumnisti vasta vuosia myöhemmin. Siksi pyysin Heikkiä lähettämään tuon juhlarunon – minkä Heikki myös teki.
Juhlaruno kertoo Hotakaisen olleen tasollaan jo vuonna 1990. Se on sen verta nerokas verbaalis-sisällöllinen sommitelma, että pyysin heti sekä tekijältä että kohteelta luvan julkaista se tässä blogissa. Kun molemmat sen myös antoivat, tässä alla se on (pienenä vihjeenä: ennen Alkoa Heikki Koski oli kaupunginjohtajana Satakunnassa Porissa, jonka läpi virtaa Kokemäenjoki):
”KOSKEN VIISIKYMMENTÄ PISARAA
Vesi tiivistyi pisaraksi.
Kun pisaroita oli satakunta, syntyi varsinainen puro.
Puro voimistui, se tuli hyvin märäksi; syntyi koski.
Koski kuohui elämään, muotoili kiviä,
ja kivet muotoilivat sitä.
Ja kun se nousi kaupunkiin, se joutui kokemaan joen:
kymmenettuhannet pisarat, jokaisessa jokin koski.
Hyvä on
virrata, kulkea, kuohua
kun on päämäärä, meri. Siellä tasavertaiset
aallot rinta rinnan kulkevat ja pitävät pisaroista huolen.
Siellä meren rannalla koski kuuntelee
viittäkymmentä pisaraa:
yhdestä se
alko.
Pääjohtaja Heikki Kosken täyttäessä 50 vuotta 24.6.1990
Kari Hotakainen”