Suomen perustulokokeilu on herättänyt valtavaa kiinnostusta kotimaassa ja ulkomailla. Eikä syyttä! Kyseessä on ainutlaatuinen avaus eurooppalaisessa sosiaaliturvakeskustelussa, jota muutoin leimaa etuuksien karsinta, vastikkeellisuuden lisääminen sekä omien maiden kansalaisten ja maahanmuuttajien erottelu.
Belgialaisen Jurgen De Wispelaere väitöskirjan An Income of One’s Own? The Political Analysis of Universal Basic Income valmistuminen osui kuin nyrkki silmään Suomen perustulokokeilua ajatellen. Väitöskirjan aiheena on perustulon poliittinen toteuttamiskelpoisuus.
Puolustaessaan väitöskirjaa 12. joulukuuta Tampereella De Wispelaeren huomautti, ettei perustulo ole valmis järjestelmä vaan pikemminkin erilaisten aloitteiden perhe. Perustulosta voi saada selkoa vasta sen jälkeen, kun ideoiden pohjalta muokataan konkreettisia ehdotuksia ja nämä ehdotukset sovitetaan vallitsevaan sosiaaliturvajärjestelmään. De Wispelaere korosti, että konkreettiset perustulomallit ovat luonteeltaan poliittisia, koska ne paljastavat perustuloksi ehdotetun mallin sisällön ja tavoitteet: onko perustulo todella vastikkeeton, vähentääkö se byrokratiaa, lievittääkö se köyhyyttä jne. Suomessakin on aivan eri asia, onko perustulo 400 vai 800 euroa kuukaudessa.
De Wispelaeren vastaväittäjä Edinburghin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jochen Clasen kertoi tehneensä oman gradunsa 1980-luvulla perustulon kannatuksesta Saksassa. Tuolloin perustulon ajatuksena oli tarjota toimeentulo niille, joille ei riittäisi palkkatyötä. Kyse oli siis puhtaasti tulojen uudelleenjaon instrumentista. Nyt perustuloa tarjotaan ratkaisuna kannustinongelmiin. Tämä kertoo niistä valtavista haasteista, joita Suomen perustulokokeilussa kohdataan.
De Wispelaeren väitös antaa kuitenkin eväitä haasteiden kohtaamiseen. Sen lähestymistapa on pragmaattinen. De Wispelaere ei yritä välttää – kuten monet perustuloaktivistit – perustulon ongelmakohtien esille nostamista. Päinvastoin De Wispelaere analysoi säälittömän tarkasti niitä ilmeisiä hallinnollisia ja poliittisia ongelmia, joihin perustulon toteuttaminen törmää – sekä pohtii mahdollisia ratkaisuja ongelmiin.
De Wispelaere varoittaa ”halvasta tuesta” perustulolle. Halvalla tuella De Wispelaere viittaa sellaisiin julkisiin kannanottoihin, joihin ei liity sitoutumista asian eteenpäinviemiseksi. Ajatukselle perustulosta on helppo saada tukea niin kauan kuin sitä ei ole konkretisoitu. Halpa tuki haihtuu heti, kun konkreettisiin malleihin sisältyvät poliittiset valinnat on tehty. Perustulon toteuttamista ei voi kuitenkaan rakentaa halvan tuen varaan.
Olisi voinut olettaa, että De Wispelaeren väitös olisi kiinnostanut Suomessa kokeilun toteuttamisesta vastaavia virkamiehiä, aloitetta kommentoineita poliitikkoja sekä tutkimuslaitosten ja median edustajia. Näin ei kuitenkaan ollut. Väitöstä seurasi yleisönä vain 16 ihmisiä, joista kaksi oli paikalla tiedekunnan määräyksestä. Joukossa ei ollut ainuttakaan virkamiestä tai toimittajaa. Tutkimuslaitoksia edusti yksi kelalainen.
Tapahtuneesta ei voi syyttä Tampereen yliopistoa, joka oli järjestänyt jopa ylimääräisen seminaarin edellisenä päivänä. Sielläkään ei yleisöä ollut tuon enempää. Oliko tämä merkki siitä, etteivät poliitikot ja virkamiehet ole todella sitoutuneet perustulon toteuttamiseen eli että heidän tukensa on vain halpaa tukea? En tiedä, mitä hyötyä esimerkiksi Suomen akatemian strategisen tutkimuksen rahoista on päätöksien valmistelijoille ja päätöksentekijöille, jos heitä ei kiinnosta sellaisetkaan tutkimukset, jotka aivan ilmaiseksi tarjoavaisivat tutkittua tietoa päivänpolttaviin kysymyksiin.
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori Helsingin yliopistossa