Vuonna 1985 perustettiin Radio City, City-lehti ja aikakauslehti Image – kaikkien perustajina ja toimittajina 1960-luvun taitteessa syntyneet, silloin 20–25-vuotiaat aktivistit. City-polven mielenmaisemaa muovannut avainkokemus oli 1980-taitteen rysäys: Kekkosen ja Brezhnevin ero, uusi musiikki, Koijärvi ja Lepakon valtaus – vanhan vallan kaatuminen ja nuorison kapina.

Ajan ratkaisevat taistelut käytiin mediassa. Kun sukupolven avainkokemus alkoi muuntua toiminnaksi, se hylkäsi omissa uusissa välineissään perinteisen nimettömän uutisvälityksen ja teki kirjoittajasta oman tekstinsä keskipisteen. Syntyi subjektiivisen tai tutkivan ego-journalismin buumi. Niinpä valtaosa polven kellokkaista onkin toimittajia: mm. Matti Apunen s. 1960, Timo Harakka s. 1962, Jyrki Lehtola s. 1963, Jari Tervo s. 1959, Saska Saarikoskis. 1962, Ruben Stiller s. 1961.

Samaan sukupolveen kuulunut Jumalan teatteri toteutti Oulun teatteripäivillä 1987 ”kokeellisen esityksen, joka muodostui suurta huomiota saaneeksi skandaaliksi”, kuten Wikipedia asian ilmaisee. Käytännössä ryhmä heitti paskaa teatteripäivien osallistujien päälle. Tapahtuman jälkeen Jumalan teatterin jäsenet esittivät sofistikoituneita ja monitasoisia motiiveja, miksi olivat moiseen performanssiin ryhtyneet. He halusivat tempauksellaan vallankumouksellistaa luutuneen teatterin ja viedä sen ihan uusille urille – häpäisemällä vanhempaa teatteripolvea alkukantaisimmalla tavalla mitä voi kuvitella.

Nyt city-polvi on jo ylittänyt haamurajan eli 50 vuoden iän, ja vanha polte alkaa hiipua. Mutta sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta apuun tulevat city-polven tyttäret eli Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja (s. 1988) ja toimitussihteeri Aurora Rämö. Lehtensä 100-vuotisjuhlanumeroon he kirjoittivat kuvauksen siitä, kuinka he paskansivat housuihinsa Helsingistä Turkuun kulkevassa bussissa.

Tempauksen ymmärtäjäksi ilmoittautui heti Ylkkärin entinen toimitussihteeri Timo Harakka (I-S 6/2):

”Se ylipäätään ylitti välipitämättömyyden muurin. Maailman on täynnä viestejä, jotka yrittävät kilvan ärsyttää, herättää, jäädä mieleen. Siinä metakassa on hyvin vaikea tulla huomatuksi, päästä puheenaiheeksi. Onnistumisen avain olikin juuri se, että Ylioppilaslehden nimissä tehtiin jotakin täysin vailla älyllisyyden tai yhteiskunnallisen motiivin häivää. Lukijoiden kiinnostus herää, eikä sellaista ole ennen tehty. Kun tavoite saavutetaan, eli saadaan tuhansia klikkauksia, keskustelupalstoille pöhinää ja someen suoranainen viraaliefekti, eikö ole samantekevää, mikä oli alkuperäinen aihe?”

Täsmälleen näin. Kun Jumalan teatteri yritti vanhasta muistista vielä keksiä yleviä motiiveja tempaukselleen, nyt se on karissut tarpeettomana pois. Ylkkärin toimittajat kieltäytyivät kommentoimasta mitenkään juttunsa taustoja tai motiiveja – koska se ei (enää) ole olennaista. Olennaista on tehdä nimeä, päästä puheenaiheeksi, julkisuuteen ja kuuluisuuteen.

Kaksi päivää myöhemmin (HS 8/2) Saska Saarikoski toteaa, kuinka Ylioppilaslehden tytöt vinkkasivat silmää menneen maailman koville pojille:

”Hei teidän vallankumouksellinne, hei teidän sankarijutuillennne, hei teidän paskanheitoillenne. Hei hei!”

Samana iltana päätoimittaja Vappu Kaarenoja oli Ruben Stillerin helläluontoisen käsittelyn kohteena Pressiklubissa. Prosessin huipensi tänä iltana (9/2) Uutisvuoto, jossa Vappu Kaarenoja oli Jari Tervon aisaparina ja keskeisen huomion kohteena – illan sankarina. Kun Kaarenojalta kysyttiin, miksi hän bussi-temppunsa teki, hän vastasi leikillisesti:

”Päästäkseni Uutisvuotoon.”