Pienituloisten asumiskustannuksia voidaan alentaa joko antamalla asumiseen korvamerkittyä rahallista tukea, kuten yleistä asumistukea, tai tarjoamalla markkinavuokria halvempi ARA-asunto. Molemmat tukityypit johtavat siihen, että tuensaajan asumiskustannukset pienenevät.
Jälkimmäisessä tapauksessa tuki on sidottu asuntoon. Kaupungin vuokra-asukkaat saavat markkinavuokria halvemman vuokra-asunnon, mutta tuen ehtona on, että asukkaan täytyy asua vuokratalossa. Tällainen tuki voi olla ongelmallinen, jos se lisää segregaatiota eli kasaa tuen tarpeessa olevia pienituloisia samoille asuinalueille ja rakennuksiin. Taustalla on huoli siitä, että huono-osaisuuden alueellinen kasautuminen syventää huono-osaisuutta esimerkiksi ns. naapurustovaikutusten tai alueen palvelujen heikentymisen kautta.
Suomessa ja etenkin Helsingissä tähän tukimuotoon sisäänrakennettuun ongelmaan on kiinnitetty huomiota jo pitkään. Yhtenä tärkeänä keinona ongelman ehkäisyssä nähdään ARA-asuntojen, pääasiassa kaupungin omien vuokra-asuntojen alueellinen sijoittelu sekä asukasvalinta. Esimerkiksi ARA:n asukasvalintaoppaassa todetaan, että ”valtion tukemat vuokra-asunnot (ARA-asunnot) on osoitettava niitä eniten tarvitseville. Asukasvalinnoilla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoisiin asuinalueisiin.”
Vertailimme tuoreessa tutkimuksessamme kaupungin vuokralaisten ja muuten samanlaisten vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvien asuinalueita (postinumeroaluejako) ja rakennuksia Helsingissä. Halusimme selvittää, millaisille naapureille kaupungin vuokralaiset altistuvat verrattuna vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuviin, mutta muuten samanlaisiin asukkaisiin. Erityisesti mielenkiinto kohdentui pienituloisiin kotitalouksiin, joille kaupungin vuokra-asunnot ja yleinen asumistuki on ensisijaisesti tarkoitettu.
Käytössämme oli 15 % satunnaisotos Helsingin väestöstä. Käytimme tarkastelussa seuraavia alueen ja rakennuksen sosioekonomista rakennetta kuvaavia muuttujia: käytettävissä olevien tulojen mediaani, köyhyysaste (niiden kotitalouksien osuus, joiden tulot ovat alle 60 % Helsingin mediaanitulosta) sekä korkeasti koulutettujen osuus. Lisäksi asuinaluetarkastelussa mukana oli vapaarahoitteisten asuntojen keskimääräinen neliövuokra, jonka avulla pyrimme mittaamaan alueen palveluiden laatua.
Tuloksemme oli, että verrattuna pienituloisiin vapaarahoitteisissa asunnoissa asuviin vuokralaisiin pienituloiset kaupungin vuokralaiset asuvat postinumeroalueilla, joilla asukkaiden tulotaso on selvästi alempi ja joilla asuu vähemmän korkeasti koulutettuja. Lisäksi alueen vuokrataso on matalampi kuin vapaarahoitteisissa asunnoissa asuvien pienituloisten tapauksessa. Rakennustasolla tehdyn vertailun tulos oli samankaltainen, joskin erot olivat vielä selvempiä.
Kokonaisuutena voidaan sanoa, että pienituloiset kaupungin vuokralaiset asuvat samankaltaisempien naapurien kanssa kuin vastaavanlaiset pienituloiset vapaarahoitteisten asuntojen vuokralaiset. Kaupungin vuokra-asunnot kasaavat pienituloisia yhteen siitä huolimatta, että politiikan julkilausuttuna tavoitteena on ollut rakennusten monipuolinen asukasrakenne ja niiden hajauttaminen tasaisesti eri alueille. Tulos heijastaa sitä, että Helsingin kaupungin vuokratalot on pääasiassa rakennettu kauas keskustasta ja niitä on usein paljon samalla alueella.
Eriytymistä näyttäisi tapahtuvan myös rakennustasolla, mikä selittynee osittain sillä, etteivät kaupungin vuokratalot ole halvoista vuokristaan huolimatta houkutteleva vaihtoehto keski- ja suurituloisille. Osasyynä tähän ovat omistusasumisen veroedut, jotka tekevät omistusasumisesta taloudellisesti kannattavan vaihtoehdon juuri niille kotitalouksille, jotka monipuolistaisivat kaupungin vuokra-asuntojen asukasrakennetta. Kokonaisten vuokratalojen tukemisen ja omistusasumisen veroetujen luonnollisena seurauksena on kaupungin vuokratalojen ja muiden asuintalojen sosioekonominen eriytyminen. Asumistuensaajat sen sijaan voivat asua samassa rakennuksessa keski- ja suurituloisten omistusasujien kanssa. Asumistukeen liittyy myös muita hyviä puolia, joita olemme käyneet tarkemmin läpi täällä.
Tutkimuksemme aineisto oli vuodelta 2011. Tämän jälkeen pääkaupunkiseudun ARA-asuntoihin on säädetty tulorajat, jotka koskevat uusia asukasvalintapäätöksiä. Mitä vaikutuksia tulorajoilla voidaan odottaa olevan segregaation näkökulmasta?
Vaikutusten arvioinnissa on jälleen tärkeää erottaa asuinalue- ja rakennustaso. Tulorajat eivät vaikuta sellaisiin alueisiin tai rakennuksiin, joilla ei aiemminkaan asunut keski- tai suurituloisia. Tulorajojen myötä suurin muutos tuleekin todennäköisesti olemaan se, että houkutteleville alueille pääsee aiempaa enemmän pienituloisia eli näiden asuinalueiden asukasrakenne monipuolistuu. Sen sijaan näillä alueilla sijaitsevien rakennusten asukasrakenne luultavasti yksipuolistuu.
Olisiko tämä lopulta hyvä vai huono asia? Vastaus riippuu edellä mainittujen naapurustovaikutusten mittakaavasta. Mittakaava määrää sen, onko sosiaalinen sekoittaminen tärkeää rakennuksen, pihapiirin vai esimerkiksi lähikoulun tasolla. Vaikka naapurustovaikutuksia on tutkittu paljon ja tutkimusasetelmat ovat kehittyneet, vaikutusten mittakaavasta ei juuri ole tutkimustuloksia.
On myös mahdollista, että tulorajoilla on lopulta varsin pieni vaikutus asukasrakenteeseen. Ympäristöministeriön tilaaman selvityksen mukaan 2000-luvun puolivälissä toteutetulla tulorajojen poistolla ei ollut merkittäviä vaikutuksia ARA-asuntojen asukasvalintoihin. Näin ollen niiden palauttaminenkaan ei välttämättä johda suuriin muutoksiin.