Yhteiskuntaluokan merkityksen äänestämistä määrittävänä tekijänä on havaittu heikentyneen viime vuosikymmeninä. Äänestyskoppiin ei mennä enää ensisijaisesti ylemmän keskiluokan tai työväenluokan edustajina mielessä kokemus oman ryhmän jaetuista eduista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihmisen yhteiskunnallisella asemalla olisi enää poliittista merkitystä vaan pikemminkin päinvastoin. Globalisaatio, talouden rakennemurros ja julkisen sektorin pysyvä niukkuus synnyttävät monenlaisia jakolinjoja, jotka eivät jäsenny yhteiskuntaluokkien vaan yhä enemmän yksittäisten ammattien pohjalta.
Sovellamme tuoreessa tutkimuksessamme Weedenin ja Gruskyn alun perin esittämää ideaa tarkastella ammattiin perustuvien ”mikroluokkien” poliittisia näkemyksiä ja valintoja perinteisten yhteiskuntaluokkien sijaan. Molemmat käsitteet perustuvat ammattiryhmiin, mutta perinteinen yhteiskuntaluokka kattaa laajan kirjon erilaisia ammatteja, kun taas mikroluokka rakentuu yksittäisen ammatin pohjalta. Tutkimuskysymyksemme oli, missä määrin seurakuntien diakoniatyöntekijät ja kuntien sosiaalityöntekijät poikkeavat puoluevalintansa osalta sekä toisistaan että muista samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvista.
Diakonia- ja sosiaalityöntekijät ovat korkeasti koulutettuja ja työnkuvaltaan hyvin autonomisia toimijoita. Molempien ryhmien työ vaatii erityisasiantuntemusta ja heidän työtään on vaikea valvoa. Sosiaalityöntekijöillä pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. Diakoniatyöntekijät valmistuvat puolestaan ammattikorkeakoulusta sosionomin tai sairaanhoitajan tutkinnolla, jonka tulee sisältää teologisia ja diakoniaan liittyviä opintoja. Sosiaalityöntekijöillä on lakisääteinen monopoliasema harjoittaa ammattiaan, kun taas diakoniatyöntekijöiden pätevyysvaatimuksista säädetään Kirkon säädöskokoelmassa. Ammattiasemaan perustuvissa yhteiskuntaluokkamalleissa he edustavat keskiluokkaisia professioammatteja. Professioluokan edustajat ovat perinteisesti äänestäneet oikeistopuolueita, kuten kokoomusta.
Diakonia- ja sosiaalityöntekijät eroavat kuitenkin useista muista samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvista siinä, että he kohtaavat työssään eriarvoisuutta, köyhyyttä, huono-osaisuutta ja sosiaalisia ongelmia. Diakoniatyötä on kutsuttu hyvinvointivaltion viimeiseksi luukuksi, jonka asiakkaat eivät ole tulleet autetuksi riittävästi julkisen järjestelmän kautta. Sosiaali- ja diakoniatyöntekijät myös käyttävät harkintavaltaa suhteessa asiakkaisiinsa ja tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien elämään.
Enemmistö sosiaalityöntekijöistä työskentelee julkisella sektorilla ja molempien ammattiryhmien työhön vaikuttaa vahvasti sekä kansallinen että paikallinen politiikka. Julkisen sektorin työntekijöiden on oletettu äänestävän ensisijaisesti puolueita, jotka ovat julkisen sektorin resurssien lisäämisen kannalla. Tämä voi korostua jo siksikin, että sosiaalityöntekijöiden työtä määrittää vahvasti julkisen sektorin pysyvä niukkuus ja työn ristiriitaiset vaatimukset. Julkisen sektorin pysyvä niukkuus heijastuu myös kolmannella sektorilla toimivien diakoniatyöntekijöiden työhön, jossa korostuu aikaisempaa enemmän asiakkaiden taloudellinen auttaminen julkisen sektorin turvaverkkojen pettäessä. Täten on hyvin mahdollista, että diakonia- ja sosiaalityöntekijät poikkeavat puoluevalinnallaan muista samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvista.
Vuoden 2011 eduskuntavaalitutkimukseen ja Katutason byrokraatti 2011 -kyselyyn pohjautuva analyysimme osoittaa, että kuntien sosiaalityöntekijät äänestävät eduskuntavaaleissa eniten vihreitä, SDP:tä ja vasemmistoliittoa. Diakoniatyöntekijät äänestävät puolestaan kristillisdemokraatteja ja keskustaa. Ero on huomionarvoinen, sillä aikaisemman tutkimuksen mukaan diakonia- ja sosiaalityöntekijöiden mielipiteet tuloerojen tasaamisesta, erilaisten huono-osaisten ryhmien auttamisesta ja harjoitetusta sosiaalipolitiikasta ovat hyvin samankaltaiset. Diakoniatyöntekijät jopa kannattavat hieman enemmän tuloerojen tasaamista kuin sosiaalityöntekijät, mikä kertoo siitä, että diakoniatyöntekijöiden puoluepoliittisessa oikeistolaisuudessa on kyse enemmän kristillisistä arvoista puoluevalinnan taustalla kuin oikeistolaisista sosiaalipoliittisista näkemyksistä. Toisaalta eduskuntapuolueista kaikkein selkeimmin taloudellista oikeistoa edustavista kokoomus ei kerää kovinkaan suurta kannatusta kummaltakaan ammattiryhmältä. Diakonia- ja sosiaalityöntekijöitä yhdistää myös se, että kummankin ammatin keskuudessa perussuomalaisten kannattajat ovat melko harvassa.
Tarkastelimme myös sitä, onko työkokemuksella ja työtehtävien luonteella yhteyttä diakonia- ja sosiaalityöntekijöiden puoluevalintaan. Päällimmäisenä havaintona jäi, että ammatit ovat sisäisesti melko homogeenisiä ja erot työnkuvan, asiakastyön ja työkokemuksen mukaan ovat pieniä. Lisäksi tutkimme, onko paikallisella työyhteisöllä ja siihen liittyvillä verkostoilla merkitystä diakonien ja sosiaalityöntekijöiden äänestysvalinnassa. Paikallisen työyhteisön tason ryvästymistä havaitsimme jonkin verran kristillisdemokraattien ja keskustan kannatuksessa mutta ei muilla puolueilla.
Tuloksemme havainnollistavat konkreettisesti, miten moninaisilta perusteilta kansalaiset tekevät äänestyspäätöksensä ja miten hienojakoisesti yhteiskunnallinen asema heijastuu puoluevalintaan. Tämä vaatii puolueilta syvällistä ymmärrystä eri ammattiryhmien identiteeteistä, tilanteesta, tarpeista ja tulevaisuudennäkymistä, jotta pitkälle eriytynyttä äänestäjäkuntaa kyetään puhuttelemaan kohdistetuin viestein.