Aki Kaurismäen ”Toivon tuolla puolen” tuli teattereihin 3. helmikuuta. Samana päivänä Hesari julkaisi siitä kriitikko Leena Virtasen arvion otsikolla ”Kaurismäen uusi elokuva on koottu kierrätysmateriaalista”. Ja arvio summasi näin: ”Kaurismäki viittaa uusimmassaan vain omiin elokuviinsa. Toivon tuolla puolen vetäytyy kuoreensa. Siitä välittyy väsymystä ja ideoiden puutetta. Dialogista puuttuvat helmet.”
Kierrätys, väsymys, ideoiden puute. Nämä koodisanat alkoivat nopeasti toistua julkisuudessa, eikä vain siellä, vaan lähipiirini tuttavat toistivat niitä lähes yksimielisesti elokuvan nähtyään. Ilmassa alkoi olla suuren teilauksen tuntua – kuten Suomessa on tapana: nyt 59-vuotias Kaurismäki yrittää liikaa, tyytyisi vanhoihin saavutuksiinsa, vanha mikä vanha, ei siitä enää ole. Kateudensekainen aalto, jonka tarkoitus oli tuupata Kaurismäki keskinkertaisuuteen ja unohdukseen.
Samaan aikaan Kaurismäen elokuva oli ehdolla Berliinin elokuvajuhlien pääsarjassa. Yllättäen Kaurismäki olikin kansainvälisten kriitikoiden arvioissa kärjessä. Kaurismäki tajusi olevansa nyt kiirastulessa, kyse oli hänen statuksestaan ja maineestaan niin koti- kuin ulkomailla – ja paineen alla sortui ryyppäämään, antoi haastatteluja suomalaiselle medialle ilmiselvästi humalassa, päivää ennen palkintojen jakoa.
Jos Kaurismäki olisi Berliinissä jäänyt palkinnotta, tämä humalainen haastattelu olisi ollut oivaa polttoainetta miehen nopean pudotuksen perusteluksi ja todisteeksi. Mutta sitten, palkinto tuli. Hesarin Veli-Pekka Lehtonen pelkistää olennaisen hienossa jutussaan (19/2), josta alla muutama ydinsitaatti:
”Oli siis mahdollisuudet saada joko Kultainen karhu kisan parhaasta elokuvasta tai Hopeinen karhu eli parhaan ohjaajan palkinto. Kaurismäki sai niistä sen huonomman. Tai saiko sittenkään. Aiemmin saman tunnustuksen ovat ohjaajista napanneet muiden muassa Jean-Luc Godard, Akira Kurosawa, Richard Linklater, Roman Polanski, Éric Rohmer sekä Oliver Stone. Kaurismäki joukon jatkona ei tunnu hassummalta. Sopii yrittää perässä. Ollaan elokuvateon todellisessa ytimessä…
Mitä se Kaurismäen osaaminen sitten on? Otetaan muutama esimerkki. Toivon tuolla puolen -elokuvassa huippukohtiin kuuluu muun muassa mykkä kohtaus, jossa kauppamatkustaja Wikström eroaa rouvastaan, sekä kohtaus, jossa Wikström ja Syyriasta paennut Khaled kohtaavat roskiksilla. Loistavaa kerrontaa, loistavaa käsikirjoittamista…
Voitto Berliinissä sinetöi myös ajatuksen siitä, että Kaurismäki merkitsee ulkomailla eri asioita kuin kotona Suomessa. Suomessa akateemikkoa arvostellaan usein toistosta ja saman sadun kierrätyksestä, ulkomailla sama kääntyy hyveeksi ja Kaurismäelle meriitiksi. Tunnistettavuus tekee hänestä taiteilijan, erottaa muista. Ohjaajapalkintokin on tunnustus juuri tälle Kaurismäen luomalle maailmalle, Akilandialle, hänen taiteelleen. Kaurismäki on auteur, hänen kädenjälkensä on tunnistettava.”