Palasimme vaimo Outin kanssa illansuussa viikon aurinkolomalta eli keväiseltä työleiriltä mökillä. Tullessa pihalla oli vielä kasa (katolta tippuneita) menneen talven lumia, lähtiessä pihan pinnassa ei liikahtanut enää lehtikään.

Tietoliikenneyhteyksiä välttelin, mutta televisiosta huomasin äsken, että tänään on vappu, jolloin pidetään puheita. Paavo Arhinmäestä Jutta Urpilaisen kautta Jyri Häkämieheen on yksissä tuumin todettu, että yritysjohtajien ahneus on pahasta ja niiden palkkiot pitää kohtuullistaa. Hyvä juttu, että tämäkin asia on näin hoidettu pois kuleksimasta. YLEn gallupin mukaan kokoomus on vankasti suurin, mutta paluumuutto persuista demareihin näyttää olevan käynnissä ja jahka Paavo V kruunataan keskustan puheenjohtajaksi, keskikaista seuraa perässä. Vihreiltä on sulamassa Haavisto-lisä pois – minkä G-kortti saattaa kuitenkin tuoda takaisin.

Tasavalta on siis palaamassa päiväjärjestykseen, kun vihreät kaatavat huomenna Helsingissä Guggenheimin ja Jenni Haukion ikävä vatsaflunssakin on ohi. Ja mökillä Sammatissa koivut olivat hiirenkorvilla, västäräkki kumarteli pihamaalla ja siniset kevätkaihonkukat oljentelivat kohti aurinkoa…