Tammikuussa Yhdysvaltojen korkein lääkintäviranomainen Surgeon General julkaisi raportin tupakan terveyshaitoista. Ne ovat jopa suurempia kuin on aikaisemmin tiedetty. Tilaisuus juhlisti puoli vuosisataa aikaisemmin saman viranomaisen julkaisemaa raporttia, joka vahvisti tupakan aiheuttavan syöpää. 50 vuodessa tupakka on tappanut yksinomaan Yhdysvalloissa 50 miljoonaa ihmistä.
Luvut ovat niin häkellyttäviä, että ne on helppo sivuuttaa. Kuten Josif Stalin totesi: yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonan kuolema tilastomerkintä. Brittiläisen dekkarisarjan nimeä mukailleen tupakan uhrit ovat hiljaisia todistajia.
Suomessa kukaan muu ei ole yrittänyt yhtä äänekkäästi haastaa yhteiskuntaamme keskustelemaan tupakkakuolemista kuin Erkki Aurejärvi. Oikeudentieteen professorina hänen areenansa on ollut oikeussali. Aurejärvi käynnisti Euroopan ensimmäisen tuotevastuuoikeudenkäynnin vuonna 1988, joka päätyi korkeimman oikeuden (KKO) ratkaistavaksi
vuonna 2001.
Jutun valitusluvan esittelijä oli perustellut valitusluvan antamista seuraavasti: ”Miten tulee suhtautua siihen, että tupakkayhtiöt kiistävät terveysvaarat. Yhtiöt kuitenkin vetoavat siihen, että Ahon (jutun kantaja) olisi tullut niistä tietää”. KKO:n tuomio ei antanut
kysymykseen tyydyttävää vastausta – eikä sitä tehnyt käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot vuosina 2005-2010 vireillä olleessa kevytsavukejutussakaan.
Tupakkayhtiöt pääsivät pälkähästä vetoamalla siihen, että kevytsavukkeita polttaneiden kantajien olisi tullut tietää tupakan terveyshaitoista. Näin tapahtui siitä huolimatta, että samat yhtiöt olivat tehneet kaikkensa, etteivät kantajat olisi tuota tietoa saaneet. Olin itse jutussa kantajan todistaja, jonka todistusteema oli tupakkateollisuuden toiminta Suomessa.
Aurejärvi on käsitellyt tupakkajuttuja aikaisemmin kahdessa kirjassa: Erään murhan anatomia: Suomalainen tupakkatuomio (2004) sekä
Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat (2012). Kovaa peliä – muistelmat (2013) käsittelee prosesseja ennen muuta tuomarilaitoksen
näkökulmasta, mutta liittää samalla Aurejärven omaan henkilöhistoriaan. Trilogian ensimmäisen osan julkaisi WSOY ja kaksi
seuraavaa yhteiskunnalliseen kirjallisuuteen keskittynyt pienkustantaja Into (jossa olen itse osakkaana).
Kirjan on tyyli on tuttua Aurejärveä – tarkkaa, perusteellista ja säälimätöntä. Tuskin koskaan suomalaista tuomarilaitosta on arvosteltu
purevammin kuin Kovaa peliä –kirjassa – eikä kyse ole vain tupakkaoikeudenkäynneistä vaan laajemmin oikeuslaitoksen raadollisuudesta. Kuvaavaa on, että tällä alueella kunnostautunut entinen oikeustieteen professori Jyrki Virolainen kirjoitti Aurejärven kirjasta blogissaan arvion, jossa on yhteensä 72 perusteellista kappaletta.
Virolaisen blogissa on vireää keskustelua Kovaa peliä –kirjasta, mutta muutoin Aurejärven tuomarilaitoksen kritiikki on vaiettu. Miten tähän tulisi suhtautua? Onko oikeuslaitos viimeinen absoluuttinen auktoriteetti sekulaarissa postmodernissa yhteiskunnassa? Eikö tuomioita ja tuomareita voi Suomessa arvostella uskottavasti, vaikka sen tekisi kuinka taitavasti ja perusteellisesti tahansa?
Tupakan uhrit eivät saaneet Suomessa oikeutta tuomioistuimissa, mutta Aurejärven ansiota on se, että yleinen suhtautuminen tupakkateollisuuteen on muuttunut Suomessa vuoden 1988 jälkeen dramaattisesti. Niin kauan kuin tupakkasääntelyä kehitetään tupakan
uhrit voivat lohduttautua sillä, että he lievittävät tulevien sukupolvien kärsimyksiä. Hiljaiset todistajat tarvitsevat kuitenkin
Erkki Aurejärven kaltaisia ääniä.